Valokuvat opettavat historiasta — Kotkan Valokuvakeskuksen uusi näyttely kertoo vuoden 1918 tapahtumista arkistokuvin

Näytteilleasettajat toivovat, että teokset herättäisivät katsojissa ajatuksia.

Kimmo Seppälä

Orvo Heinonen ja Timo Mähönen ripustivat sisällissota-aiheista näyttelyä Kotkan Valokuvakeskukseen. Näyttely on avoinna toukokuun loppuun saakka.
Orvo Heinonen ja Timo Mähönen ripustivat sisällissota-aiheista näyttelyä Kotkan Valokuvakeskukseen. Näyttely on avoinna toukokuun loppuun saakka.

Maalatun metsämaiseman edessä poseeraa kolme lasta. Kahdella heistä on kiväärit ampuma-asennossa. Yksi pitää sapelia ilmaan kohotettuna.

Lapsisotilaista otettu studio-otos on tyypillinen vuoden 1918 valokuva.

— Tuohon aikaan ei juuri otettu aitoja tilannekuvia. Sen sijaan studiokuvia harrastettiin paljon. Kuva kertoo myös siitä, että Suomen sisällissodassa oli lapsisotilaita, kertoo Kotkan Valokuvakeskuksen toiminnanjohtaja Timo Mähönen.

61 valokuvaa

Sata vuotta vanha valokuva on mukana Valokuvakeskuksen uudessa näyttelyssä, 1918 — Katso ja mieti. Se kertoo sisällissodasta arkistokuvin ja -tekstein.

— Näyttelyn nimikin viittaa jo siihen, että haluamme herättää ihmisissä ajatuksia. Me emme ota sisällissotaan kantaa emmekä kommentoi sitä. Jokainen voi itse katsoa ja miettiä, Mähönen sanoo.

Meidän ajassamme on paljon samoja piirteitä kuin vuonna 1918. Ihmisten kyky empatiaan on alkanut rapistua. — Timo Mähönen

Esillä on 61 historiallista valokuvaa Kotkan—Haminan seudulta. Ne ovat peräisin Kansallisarkistosta, Työväen arkistosta ja Kansan arkistosta.

— Lisäksi mukana on joitakin kuvia muun muassa kotkalaisilta yksityishenkilöiltä.

Kimmo Seppälä

Näyttelyssä on esillä 61 arkistokuvaa vuodelta 1918.
Näyttelyssä on esillä 61 arkistokuvaa vuodelta 1918.

Satojen tuntien työ

Mähönen on rakentanut kokonaisuutta assistentti Orvo Heinosen kanssa vuoden alusta lähtien. Kun näyttelyä alettiin suunnitella viime vuonna, ei ollut vielä tiedossa, että Kotkan Valokuvakeskus sulkee elokuussa ovensa pysyvästi.

Vaikka yhdistyksen vaikea rahatilanne konkretisoitui tänä keväänä, näyttelystä ei haluttu luopua.

— Tästä tuli pienimuotoisempi kuin oli alun perin oli suunniteltu. Silti aikaa kului satoja tunteja. Kuvien valitseminen oli työläin osio. Emme olisi tätä tehneet, ellei aihe olisi näin tärkeä, Mähönen painottaa.

Heinosen mukaan Suomen sisällissotaan liittyviä kuvia löytyi yllättävän paljon, mutta monet niistä olivat melko samankaltaisia. Studiokuvien lisäksi arkistoissa oli ryhmäkuvia ja dokumentteja erilaisista tilaisuuksista.

Näyttelyn teokset on skannattu alkuperäisistä kuvista. Pienikokoiset valokuvat kestivät suurentamisen hyvin.

— Alkuperäisten kuvien laatu oli parempi kuin olisin odottanut, käsittelytyön tehnyt Heinonen kiittelee.

Ei herkimille katsojille

Varsinaisia taistelukuvia on näyttelyssä vain yksi. Lisäksi on joitakin otoksia vankileireiltä. Näistä järkyttävin esittää kuollutta vankia.

Mähönen korostaa, että osa näyttelyn ei materiaalista ei välttämättä sovi herkimmille katsojille.

— Kuvat kuitenkin heijastavat sodan todellisuutta.

Teemat ajankohtaisia

Suomen sisällissodasta on kulunut sata vuotta. Silti valokuvat ja teemat niiden takana ovat Mähösen mielestä hyvin ajankohtaisia.

— Meidän ajassamme on paljon samoja piirteitä kuin vuonna 1918. Ihmisten kyky empatiaan on alkanut rapistua.

Mähösen mukaan empatian puute on osittain syynä myös Kotkan Valokuvakeskuksen toiminnan lopettamiseen.

— Yhdessä tekemisen meininki on vähentynyt. Etenkin viime vuosina meillä on ollut vaikeuksia löytää yhdistykseen tekijöitä, joilla on tähän palava intohimo.

Kimmo Seppälä

Orvo Heinonen pitelee valokuvia lapsisotilaista ja Pyhtään naisprikaatista.
Orvo Heinonen pitelee valokuvia lapsisotilaista ja Pyhtään naisprikaatista.

Toiminta loppuu Meripäivien jälkeen

Kesäkuussa Valokuvakeskuksessa avautuu Heidi Niemisen ja Katalin Teschin yhteisnäyttely. Viimeiseksi jäävä näyttely kertoo Hietasen saaren historiasta. Se on avoinna Meripäivien loppuun saakka.

1918 — Katso ja mieti -näyttely 31.5. asti Kotkan Valokuvakeskuksessa, Vuorelankulma 2. Avoinna tiistaista perjantaihin kello 12—18 ja lauantaista sunnuntaihin kello 12—16.

3 x Kotkan Valokuvakeskus

Valokuvien ja kuvataiteen esittelypaikka perustettiin vuonna 2005.

Toimintaa on vetänyt kotkalainen Timo Mähönen jo 13 vuoden ajan.

Keskus sulkee ovensa Kotkan Meripäivien 2018 jälkeen.