TEATTERIARVOSTELU: Sanomattomatkin sanat voivat naurattaa — Kotkan kaupunginteatterissa oli lauantaina kantaesitys

Minna Nurmelin: Supermami. Ohjaus Minna Nurmelin. Lavastaja Iita Torvinen. Pukusuunnittelu Anne Hannula. Äänisuunnittelu Kaj Gynther. Valosuunnittelu Mikko Laaksonen. Koreografia Minna Puolanto (vierailija). Rooleissa Miia Maaranen, Minna Puolanto, Ella Mustajärvi, Jyri Ojansivu, Mikkomarkus Ahtiainen, Eeva Hautala, Mirka Mylläri, Miikka Tuominen, Jarkko Sarjanen ja Kari Kukkonen. Kantaesitys Kotkan kaupunginteatterissa 2. helmikuuta.

TEATTERIARVOSTELU: Sanomattomatkin sanat voivat naurattaa — Kotkan kaupunginteatterissa oli lauantaina kantaesitys

Aihe on tärkeä, perheiden hyvinvointi on ilman muuta käsittelemisen arvoinen kysymys. Näkökulma on kiinnostava, elämänhallintabisnes ja terapiaviihde ansaitsevat kriittisen ruodinnan.

Näytelmän sanankäyttö on terävää. Henkilöhahmot laskettelevat pirstaleista puhetta, jossa heidän ajatuksensa katkeilee ja lähtee harhailemaan ties minne. Silti kuulija täydentää mielessään sanojen virtaan ne puuttuvat täsmäilmaisut — ja nauraa selittämiselle, jutuille ja tilanteille.

Silti kuulija täydentää mielessään sanojen virtaan ne puuttuvat täsmäilmaisut — ja nauraa selittämiselle, jutuille ja tilanteille.

Roolihahmot melkeinpä häikäisevät. Hahmot ovat hiottuja ja niin vakuuttavia, että moniin uskoo törmänneensä.

Silti jokin hiertää.

Tapahtuu niin suurta, että läheltä sitä ei huomaa

Supermamissa ei tapahdu oikein mitään — paitsi se, että näytelmän ihmiset oivaltavat, miten he voivat muuttaa elämäänsä paremmaksi. Se on niin suurta, että läheltä katsottuna ja heti sitä ei tahdo nähdä.

Sitä paitsi ihmiset eivät juuri muutu, paitsi että alkavat hymyillä toisilleen ja nauraa itselleen.

Minna Nurmelinin Kotkan teatteriin kirjoittamassa näytelmässä on uusioperhe, lasten ja nuorten kasvukipuja ja rajojen koettelemista, aikuisten väsymistä ja kaikkien uupumusta. Lisäksi kuvioissa on isovanhempia ja entisiä ja uusia suhteita. Ja on vaikeaa.

Pelastajaksi kutsutaan tosi-tv-tähti Supermami, huh!

Nurmelin kuvaa näytelmänsä tyylilajia kipeän koomiseksi. Kyllä se pätee.

Ilmaisulaji on sitten realismista irrottautuva. Tekeminen on viittauksenomaista, katsojan ymmärrykseen luottavaa, kuin tanssikohtausten sarja.

Esitys irrottautuu realismista

Itse asiassa tanssilla onkin varsin keskeinen sija esityksessä. Koreografivierailijana on Minna Puolanto, ja perheenjäsenet tanssivat välillä ihan tanssimisen ilostakin. Tanssin liikekieli saa peilata myös esimerkiksi siivoamista.

Realismista irrottautumista ja kuvakielen vihjeitä on myös esityksen värimaailma. Lavastus, puvustus ja valot toistavat perheen tunneilmastoa. Ensimmäinen näytös varioi harmaata, toinen säteilee, niin että se tuntuu kauneudessaan jopa valheelliselta. Vai emmekö me vain uskalla nähdä ihanuutta?

Supermamin itsensä väri on punainen. Se voi tarkoittaa lämpöä, mutta yhtä varmasti se voi tarkoittaa myös ärtymyksen ja raivon herättämistä.

Roolihahmot on tehty tarkasti

Minna Puolanto on paitsi koreografi myös näyttelijä. Isoäidin roolissa hän onkin näyttämön herkullisin hahmo. Isoäiti on kaikessa ristiriitaisuudessaan mielenkiintoinen, sekä arkisen järjen ääni että välillä eksyksissä oleva mahdoton selittäjä.

Perheen lapsina ovat Mikkomarkus Ahtiainen, Eeva Hautala ja Mirka Mylläri. Jokaisen harteilta karisee vuosia ja vuosikymmeniä, he ovat hämmentyneitä ilmeitä myöten teinejä ja esiteinejä

Huomionarvoisia ovat myös Miikka Tuominen ja Jarkko Sarjanen äidin ex-miehenä ja tämän uutena kumppanina. Näytelmän ennakkoesittelyssä joku yleisön edustaja puuskahti, että kaikkeen tuntuu nykyään kuuluvan pakollinen homorooli.

Siitä ei ole kyse. Tuomisen ja Sarjasen roolihahmojen sukupuolista suuntautumista ei oikeastaan tässäkään pitäisi nostaa esiin, koska näytelmä ei mitenkään käsittele sitä. Mutta juuri siksi se onkin tärkeä Supermamin piirre. Nurmelinin näytelmä näyttää maailman moninaisuutta kommentoimatta sitä. Ihmisillä on erilaisia ominaisuuksia, jotka eivät ole sen kummemmin ongelmia kuin muitakaan erityishuomion aiheita, ja se on raikasta. Tuomisen ja Sarjasen hahmot ovat näytelmän kaksi miestä ilman mitään hupailujen kliseitä.

Tarkkaa työtä tekevät myös Ella Mustajärvi äitinä, Jyri Ojansivu isänä ja Kari Kukkonen isoäitien ja isoisien sukupolven miehenä.

Vajavaisuudessaan räpistelevät henkilöt herättävät kaikki ennen pitkää sympatiaa. Heidän vastapoolinaan on sitten se Supermami. Miia Maaranen on roolissaan jokseenkin täydellinen: ylipirteä, tuotteistettu tähti, jossa oikea ihminen on lujan kuoren alla ja jota ei tahdo tavoittaa. Maaranen tekee roolinsa niin hyvin, että hänen Supermamiaan on helppo inhota. |

Hyvää: Roolihahmot, sanankäytön terävyys.Huonoa: Vaikka näytelmä on elämänhallintabisneksen kritiikkiä, se tuntui välillä vaivaannuttavan kamalalta terapiaistunnolta.Erityistä: Kantaesitys.