Pitelemättömän paras lukija on ehkä kotkalainen — Matti Mäkelä kommentoi muistelmissaan monia ihmisiä, kotkalaista kulttuurielämää, teostensa vastaanottoa ja niiden taustoja

Matti Mäkelä: Pitelemätön. Matti Mäkelän muistelmat. 352 sivua. Siltala 2019.

Katja Juurikko

Matti Mäkelä on julkaissut runsaat 20 kirjaa. Hän on myös kirjoitellut useisiin lehtiin, muun muassa Kymen Sanomiin.
Matti Mäkelä on julkaissut runsaat 20 kirjaa. Hän on myös kirjoitellut useisiin lehtiin, muun muassa Kymen Sanomiin.

Matti Mäkelä tekee kuolemaa.

Hän on kertonut siitä julkisesti, ja sillä tiedonannolla hän aloittaa myös muistelmateoksensa Pitelemättömän.

Mäkelällä on maksasyöpä. Tiedon saadessaan hän oli kirjoittamassa nyt julkaistua kirjaa, ja elämän rajallisuus ja kuoleman olemassaolo kulkevat siinä vahvoina lankoina.

Parhaimmillaan hauska

Pitelemätön on niin Matti Mäkelän näköinen kirja kuin olla voi.

Se on kolmen- ja puolensadan sivun mittainen pakina, jonka kertojanotteesta ei voi olla ihan varma. Kirjailija vuoroin kehuu itseään ja vuoroin ilkkuu itseään, sekoittelee sanoihinsa ironiaa ja jättää lukijan arvuuttelemaan, mitä hän oikeasti haluaa sanoa. Jotenkin kyllä uskon, että itsetietoisen positiivinen ja vähän leuhkakin minäkuva on oikea tulkinta kaikesta virheiden tunnustamisesta huolimatta.

Hauskimmillaan Pitelemätön hyvin hauska. Ainakin minut se sai nauramaan ääneen.

Hupaisaa on esimerkiksi tapa, jolla muistelija kommentoi päiväkirjamerkintöjään. Sulkeissa voi olla vaikka merkintä: ”Voi jumalauta, lopeta! Tekijän myöhempi huomautus.”

Poikamaiseen ilakointiin kuuluvat myös tekstissä vilisevät huudahtelut, kuten hei!, kääk! ja shit!

Kirjailija vuoroin kehuu itseään ja vuoroin ilkkuu itseään, sekoittelee sanoihinsa ironiaa ja jättää lukijan arvuuttelemaan, mitä hän oikeasti haluaa sanoa.

Pahimmillaan jaaritteleva

Mutta on Pitelemätön myös melkoista jaarittelua. Keitä kiinnostavat kaikki kirjassa vilisevät henkilöt ja heidän tekemisensä? Keitä kiinnostavat kaikki Mäkelälle sattuneet asiat tai vaikka hänen unensa?

Vaikka kirjaa kuinka lukisi kaunokirjallisuutena ja Mäkelän tarinaniskentänä, sukulaisten ja tuttavien heinäntekotamineet, omenahillot ja elämänkohtalot eivät tunnu yleisesti merkityksellisiltä.

Sari Tauru

Pekkas-akatemian ensimmäinen kirjoittajaryhmä kokoontui Matti Mäkelän johdolla 7.9.1985.

Varottava kotkalaisia taistolaisia

Paras lukija Pitelemättömälle on luultavasti se, joka on kiinnostunut 1980- ja 1990-luvun Kotkan kulttuurielämästä. Kirjallisuuden ja kirjoittamisen koulutusfoorumiksi perustettu Pekkas-akatemia oli Kotkan kulttuurin lippulaiva, ja Matti Mäkelä oli sen ensimmäinen rehtori ja sielu. Hän vaikutti myös Kritiikkipäivillä — toisessa lippulaivassa — vielä seudun jätettyäänkin. Mäkelä avaa vähän omaa näkökulmaansa niihin, mutta ei ehkä yllätä.

Pekkas-akatemian aikana Kotkassa kävi paljon virolaisia kirjailijoita. Kävi heitä aikaisemmin. Tiukkoina neuvostovuosina piti varoa, mitä vieraiden kanssa puhuttiin, ainakin niin kauan kuin politrukki oli hereillä. Politrukin mentyä nukkumaan piti varoa ainoastaan ”mahdollisia suomalaisia ilmiantajia (lue kotkalaisia taistolaisia)”.

Noihin aikoihin ajoittuu myös Mäkelän kirjailijaksi tuleminen. Esikoiskokoelma Hanhet ilmestyi vuonna 1983 ja kohahduttava kuudes kirja Kaksi vaimoa vuonna 1995. Muistelmien päiväkirjamerkinnät avaavat sekä tuotannon taustoja että kirjailijan näkemyksiä teosten vastaanotosta.

Taustat ja näkemykset voivat olla kiintoisia lukevan yleisön kannalta. |

Hyvää: Parhaimmillaan kirja on ääneen naurattavan hauska.

Huonoa: Pahimmillaan se on jonninjoutavaa jaarittelua.

Erityistä: Mäkelä kommentoi monia kotkalaisia ihmisiä ja mediaa esimerkiksi näin: ”Minulla olikin tapana epäillä, että loppuvuosinaan [Jukka] Vehkasalo valmisteli taidokasta puhettaan koko vuoden ja jätti muut päätoimittajan tehtävät silloiselle apulaiselleen Markku Espolle, josta sitten tulikin seuraava päätoimittaja.”