Kirja-arvostelu: Elämää ja kuolemaa rikotulla kielellä — Kotkalaislähtöinen Maija Muinonen kuuluu ryhmään, joka etsii uusia tapoja tehdä ja esittää tekstiä: ”tooo/ tottodooo/ dödööö wwtäältä twulaan joo”

Maija Muinonen: Sexdeathbabies. Romaani. 214 s. Teos 2019.

Heli Sorjonen

Maija Muinonen
Maija Muinonen

Abstrakti maalaus ei esitä mitään. Se on. Silti katsoja koettaa hahmottaa siitä jotain, minkä tunnistaa; hän yrittää löytää muotoja ja niiden takaa merkityksiä, jopa tarinoita.

Maija Muinosen Sexdeathbabies vertautuu ainakin osittain abstraktiin maalaukseen.

Kuten esikoisessa, myös tässä on kyse kuolemasta ja eletyn elämän muistosta.

Se alkaa näin: ”tooo/ tottodooo/ dödööö wwtäältä twulaan joo”. Tekstiä, joka muistuttaa surrealismia, dadaa tai nonsensea, on heti kättelyssä neljä ja puoli sivua. Runonomaisessa virrassa on kyllä myös merkitseviä sanoja, mutta sitten taas tulee kirjainryppäitä, joista on laskettava, onko peräkkäistä a:tä 37 vai 38 kappaletta ja onko sanassa hi-yhdistelmiä 12 vai 13.

Muinosen tapa luoda kaunokirjallisuuden kieltä on mielenkiintoinen. Samalla se on — rasittava tai ainakin lukemista suuresti vaikeuttava.

Uudistaminen alkoi jo esikoisessa

Maija Muinonen on uusia tekstin tekemisen ja esittämisen tapoja etsivän TRES-ryhmän perustajajäseniä. Muinonen pyrki uudistamaan kirjallista ilmaisua ja romaanimuotoa jo palkitussa ja kiitetyssä esikoisteoksessaan Mustat paperit.

Uutuuskirja Sexdeathbabies — tai itse asiassa normien särkeminen alkaa jo siitä, että kirjan nimeä tarjotaan pienellä alkukirjaimella kirjoitettavaksi — jatkaa Mustista papereista alkanutta muodon kehittämistä.

Myös tematiikassa on yhteisiä lankoja. Kuten esikoisessa, myös tässä on kyse kuolemasta ja eletyn elämän muistosta.

Kirjan nimi viittaa kolmeen suuntaan eli seksiin, kuolemaan ja vauvoihin. Kuten esikoisessa, myös tässä määrittelemättömän paikan mennyt, oleva ja tuleva liimautuvat toisiinsa, niin että lukija ei voi olla varma, mistä ääni kuuluu. Moniäänisyys on välillä melkoista kakofoniaa.

Temppuilua, mutta myös imua ja vimmaa

Kieli kulkee oikukkaasti. Kirja luku voi vaihtua paitsi kesken lauseen myös rikkoen tavun. Yleiskielessä mitään tarkoittamattomat kirjainketjut ovat merkityksellisiä vain Biban, Hettyn tai jonkun muun romaanihenkilön päässä, eikä lukijalla ole keinoa tavoittaa läheskään kaikkien muka-sanojen merkitystä.

Sexdeathbabies tuntuu kokeelta, miten voi kirjoittaa. Väistämättä välillä tulee mieleen, että osa tekstistä on itsetarkoituksellista temppuilua, jonka arvo ei kestä.

Silti romaanissa on myös imua, vimmaa, kiimaa ja huumoria. Kuolemaa ja suruakin saa ilkkua.

Hyvää: Uudistamisen rohkeus.

Huonoa: Kielen sääntöjen rikkominen muuttuu runsaudessaan rasittavaksi kikkailuksi ja lakkaa palvelemasta taiteellisia päämääriä.

Erityistä: Maija Muinonen on lähtöjään kotkalainen.

Kommentoidut