Brad Pitt tekee hienon astronauttiroolin aikuisille suunnatussa tieteisdraamassa — Valkokankailla nähdään myös opperatähti Pavarotti ja toimintasankari Rambo

Kymen Sanomien elokuvakriitikko Timo Alho vaikuttui Brad Pittin roolisuorituksesta tieteiselokuvassa Ad Astra. Sen lisäksi viikonlopun arvioissa Rambo: Last Blood, Missä olet, Bernadette? ja Pavarotti.

Francois Duhamel

Brad Pitt ammutaan avaruuteen James Grayn haikeassa avaruussaagassa.
Brad Pitt ammutaan avaruuteen James Grayn haikeassa avaruussaagassa.

Ilmestyskirja. Avaruus.

Ad Astra (Yhdysvallat, 2019)

Ohjaus: James Gray. Käsikirjoitus: James Gray, Ethan Gross.

Rooleissa: Brad Pitt, Tommy Lee Jones, Liv Tyler, Ruth Negga, Donald Sutherland.

Kesto: 123 min. K-12.

2010-luvun parhaita elokuvatrendejä on ehdottomasti ollut aikuisille suunnatun tieteisdraaman nousu. Esimerkiksi Gravity, Intestellar, Yksin Marsissa, Ex Machina ja Arrival antoivat mahdollisuudet käsitellä suuria teemoja. Eeppisyyden avulla voidaan kiteyttää jotakin merkityksellistä ihmissielusta.

Aiemmin lähinnä rikosperhedraamoihin erikoistunut James Gray on hahmolähtöinen elokuvantekijä. Sitä hän on myös suuressa tieteiselokuvassaan. Vaikka Ad Astrassa sinkoudutaan kohti tähtiä, ohjaaja on keskittyneempi päähenkilön sisäiseen matkaan.

Ad Astran upeasti esittelemässä maailmassa avaruusmatkailusta on tullut suorastaan arkipäiväistä. Ihmisen käsi on levittäytynyt taivaankannelle ja tuonut mukanaan myös kaikki ihmiskunnan ongelmat. Kuusta on tullut turistirysä. Avaruus toimii valtaa kahmivien uutena kiistakapulana. Avaruusmatkailun taika on kadonnut.

Tämä kaikki näytetään uskottavasti. Elokuva esittelee hyvin vähän mitään, mihin nykyteknologialla ei teoriassa pystyttäisi.

Roy McBride (Brad Pitt) on astronautti. Hän on työssään tyyni. Ympärillään olevaa maailmaa tutkaillessaan hän tuntuu menettäneen uskonsa ihmiskuntaan.

Mies päätyy suurelle tutkimusretkelle, kun aurinkokuntaa järisyttäneiden sähkömyrskyjen takana uskotaan olevan hänen isänsä, kuuluisa astronautti Clifford McBride (Tommy Lee Jones). Roy on uskonut sankari-isänsä kuolleen.

Matkan aikana maailmasta alkaa paljastua uusia puolia. Matkan kivuliaisuus on tarvittavaa harhakuvien poistamiseksi.

Brad Pittin roolisuoritus on äärimmäisen harkittu ja tarkka. Hahmon viileä ulkokuori avautuu hiljalleen paljastaen lopussa salaisuutensa. Katsoja tuntee empatiaa, onhan hän seurannut kehitystä askel askeleelta ja täten virittäytynyt juuri halutulle tunnetaajuudelle.

Gray onnistuu luomaan matkasta eeppisen antamalla mestarillisten Hoyte Van Hoyteman kuvien ja Max Richterin musiikin nostattaa uskottavan scifi-ympäristön suorastaan hengelliseksi.

Totisuutta tasapainotetaan muutamalla näyttävällä toimintakohtauksella.

NELJÄ TÄHTEÄ

Hyvää: Pitt. Uskottava scifi-ympäristö. Kuvaus ja musiikki.

Huonoa: Ajoittain turhan kliseinen kertojaääni.

Erityistä: Tommy Lee Jones ja Donald Sutherland näyttelivät ikääntyneitä astronautteja myös Space Cowboys -elokuvassa lähes 20 vuotta sitten.

Simon Varsano

Rambo ja hänen puukkonsa pääsevät jälleen verenmakuun, kun Sylvester Stallone astuu kuuluisan toimintahahmon saappaisiin viimeistä kertaa.
Rambo ja hänen puukkonsa pääsevät jälleen verenmakuun, kun Sylvester Stallone astuu kuuluisan toimintahahmon saappaisiin viimeistä kertaa.

Vanhan taistelijan raivo

Rambo: Last Blood (Yhdysvallat, 2019)

Ohjaus: Adrian Grunberg. Käsikirjoitus: Matthew Cirulnick, Sylvester Stallone, Dan Gordon.

Rooleissa: Sylvester Stallone, Paz Vega, Yvette Monreal, Óscar Jaenada, Adriana Barraza.

Kesto: 100 min. K-16.

Vanha Vietnamin sodan veteraani ei vieläkään pääse viettämään eläkepäiviään rauhassa. John Rambo saa uuden tehtävän. Tällä kertaa panokset ovat hyvin henkilökohtaiset, kun Rambon oma perhe joutuu meksikolaisen huumekartellin tähtäimeen.

Rambo ei tietenkään vikise, vaikka pahiksia rynnii kimppuun sankoin joukoin. Hän valmistautuu sotaan. On strategiat, tuliaseet, räjähteet, jousipyssyt – ja jos kaikki muu pettää – uskollinen puukko.

Sylvester Stallone on onnistunut hyvin kuuluisimpien hahmojensa uudistamisessa, mutta Rambo on hahmona hankala tapaus. Ensimmäisessä Taistelija-elokuvassa (1982) kaltoin kohdellun Vietnam-veteraanin jahti kääntyi päälaelleen. Sen jatko-osissa loikattiin suureelliseen ja veriseen toimintaan. Rambosta muodostui 1980-luvun kiteyttänyt toimintasankari.

Vuoden 2008 Rambo-elokuva oli hutera uudelleenlämmitys. Se luisui usein tahattoman komiikan puolelle.

Uusin Rambo on ottanut vaikutteita supersankari Wolverinen tarinan päättäneestä Logan-elokuvasta.

Ensimmäistä kokopitkää elokuvaansa ohjaava Adrian Grunberg on lavastanut kekseliäitä toimintakohtauksia. Kaikki tiivistetään yhä yksinkertaisempiin ideoihin vanhenevalle hahmolle sopivasti.

Rambon ei tarvitse tehdä isoja stuntteja. Hän on jo niin tottunut tappamiseen, että voi tehdä sen kylmänviileällä rutiinilla.

KOLME TÄHTEÄ

Hyvää: Kovaotteista kahinointia.

Huonoa: Vaarassa lipsahtaa b-luokan elokuvien toimintaan.

Erityistä: John Rambo on aiemmin seikkaillut elokuvissa Taistelija (1982), Rambo - taistelija 2 (1985), Rambo - taistelija 3 (1988) ja Rambo (2008).

Wilson Webb

Cate Blanchett venyy Missä olet, Bernadette? -elokuvan nimiroolissa jopa liiallisuuksiin.
Cate Blanchett venyy Missä olet, Bernadette? -elokuvan nimiroolissa jopa liiallisuuksiin.

Hahmot hukkateillä

Missä olet, Bernadette (Where'd You Go, Bernadette, Yhdysvallat, 2019)

Ohjaus: Richard Linklater. Käsikirjoitus: Richard Linklater perustuen Maria Semplen romaaniin.

Rooleissa: Cate Blanchett, Kristen Wiig, Billy Crudup, Judy Greer, Laurence Fishburne.

Kesto: 110 min. Sallittu.

Amerikkalaisen elokuvan eklektikko Richard Linklater ei ole uransa aikana pelännyt astua juuri minkään pariin. Hän on ohjannut kengännauhabudjetin indie-klassikoita (Slacker), kaikkia miellyttäviä studiokomedioita (School of Rock), scifi-animaatiota (Hämärän vartija) ja pariskunnan keskusteluihin perustuvan elokuvatrilogian (Rakkautta ennen aamunkoittoa, Rakkautta ennen auringonlaskua ja Rakkautta ennen keskiyötä).

Oli teksasilainen elokuvaaja kuinka mielenkiintoinen ja nerokas tahansa, on hänellä myös heikot hetkensä. Missä olet, Bernadette kuuluu valitettavasti niihin.

Linklaterin ensimmäisessä naispääosan kantamassa elokuvassa ohjaaja on sysännyt kaiken painon päätähtensä niskoille. Ei ole epäilystäkään, etteikö Cate Blanchett pystyisi kantamaan elokuvaa omineen, mutta nyt tuntuu siltä ettei ohjaajan pallin suunnalta ole tullut mitään palautetta. Blanchett päätyy venymään ja paukkumaan roolisuorituksessaan liiallisuuksiin.

Onneksi suoritus on mielenkiintoinen. Loput elokuvasta ei niinkään.

Maria Semplen bestselleriin perustuva tarina katoamistempun tekevästä naisesta tuntuu paperilla hyvältä idealta. Valitettavasti juoni etenee kummallisin tavoin jättäen niin päähenkilön, kuin hänen elämäänsä kuuluneet ihmiset ilman selviä suuntaviivoja.

Askelmerkit olisivat paikoillaan mukavaan henkilövetoiseen draamaan. Pehmeästi valaistut kuvat ja mainio näyttelijäjoukko odottavat valmiudessa.

Elokuva ei koskaan oikein nouse siivilleen.

KAKSI TÄHTEÄ

Hyvää: Hullunkurisia hetkiä.

Huonoa: Kokonaisen vision ja suunnan puute.

Erityistä: Linklaterin kunnianhimoista, kymmenen vuotta kuvattua Boyhoodia, seuraa 20 vuotta kuvattava musikaali Merrily We Roll Along.

Vittoriano Rastelli

Uusi dokumentti kertoo yhden aikakautemme kuuluisimman oopperataitelijan tarinaa.
Uusi dokumentti kertoo yhden aikakautemme kuuluisimman oopperataitelijan tarinaa.

Tenorin tarina

Pavarotti (Iso-Britannia/Yhdysvallat, 2019)

Ohjaus: Ron Howard.

Kesto: 115 min. Sallittu.

Ohjaaja Ron Howard on siirtynyt suurta yleisöä tyydyttävistä Hollywood-elokuvista musiikkidokumentaristiksi. Hän tuo valkokankaille tarinan oopperataiteilijasta, joka on valloittanut populaarikulttuurin lähivuosikymmeninä onnistuneesti.

Jo pelkästään Luciano Pavarottin siluetista syntyy mielleyhtymä oopperaan. Mahtava koko ja elämää suurempi persoonallisuus tekivät tenorista välittömästi tunnistettavan. Hänen kauttaan Puccinin ja Verdin teokset löysivät tiensä tavallisten rahvaiden levysoittimiin.

Suomenkin albumilistoilla viihtynyt Pavarotti ymmärsi rock-muusikoiden kanssa työskentelyn tärkeyden. Tämä kaupallinen terävä-älyisyys mahdollisti oopperasalien lisäksi myös loppuunmyydyt jäähallikiertueet.

Howardin dokumentti on täydellinen pikakurssi katsojalle, joka ei ole aiemmin tutkinut kyseistä kohdetta. Informatiivisesti mukana ei ole valtavasti mitään, mitä ei Wikipedia-sivua selailemalla oppisi, hauskaa pikkutriviaa lukuunottamatta.

Dokumentin kulta onkin runsaassa arkistomateriaalin määrässä ja nätissä paketoinnissa.

Tarjolla on hyvin kiistaton ja ympäripyöreä kuvaus, paljolti Howardin The Beatles: Eight Days a Week - The Touring Years -dokumentin tavoin.

Dokumentin parasta antia on itse Pavarotti. Karismaa huokuva esiintyjä vangitsee yhtälailla esiintymisissään kuin arkisissa kohtaamisissaan.

KOLME TÄHTEÄ

Hyvää: Tasaisen laadukas. Pavarotti.

Huonoa: Tasaisuudessaan jopa tylsähkö.

Erityistä: Arkistomateriaalissa nähdään merkkihenkilöitä, kuten Prinsessa Diana, Nelson Mandela ja Kofi Annan.

Timo Alho

Uusimmat uutiset