ELOKUVAKATSAUS: Afrikan supersankari saa kriitikolta neljä tähteä, samoin Pixarin uusi animaatio

Sen sijaan Timo Alho ei innostu kotimaisesta eikä Clint Eastwoodista.

Matt Kennedy

Mysteerinen Killmonger
(Michael B. Jordan) haastaa istuvan Wakandan kuninkaan T’Challan (Chadwick
Boseman), Marvelin supersankarielokuvassa.
Mysteerinen Killmonger (Michael B. Jordan) haastaa istuvan Wakandan kuninkaan T’Challan (Chadwick Boseman), Marvelin supersankarielokuvassa.

Afrikan oma supersankari

 

Black Panther (Yhdysvallat, 2018). Ohjaus: Ryan Coogler. Käsikirjoitus: Joe Robert Cole, Ryan Coogler. Rooleissa: Chadwick Boseman, Michael B. Jordan, Lupita Nyong'o, Danai Gurira, Letitia Wright, Martin Freeman, Daniel Kaluuya, Angela Bassett, Forest Whitaker, Andy Serkis. Kesto: 135. K-12.

 

Marvelin elokuvauniversumi – MCU – on paisunut jo sellaiseksi mammutiksi, että tekijöillä on haastetta taistella katsojien supersankari-yliannostusta vastaan. Toisaalta tämä ongelma on avannut oven yhä moninaisemmalle supersankarielokuvien kirjolle. Vaikka uusi Black Panther on riisuttuna hyvin tavanomainen Marvelin elokuva on sen ulkoasu, mytologia ja kulttuurillinen vaikutus kaikkea muuta, kuin tavallista.

Captain America: Civil Warissa debuuttinsa tehnyt T’Challa (Chadwick Boseman) on perinyt isänsä valtaistuimen afrikkalaisen Wakanda-kuningaskunnan valtijana. Ulkomaailmalle maa vaikuttaa mitättömältä kehitysmaalta. Kyseessä on kuitenkin mitä parhaiten pidetty salaisuus; teknologisesti edellä kulkeva ylpeä kansakunta, joka seisoo maailman harvinaisimman mineraalivarannon päällä. Wakanda on fantasia siitä minkälainen afrikkalainen valtio voisi olla ilman kolonialismia ja sotia.

T’Challan asema Mustana pantterina haastetaan, kun kuningasperheen synkimmän salaisuuden tunteva Killmonger (Michael B. Jordan) laittaa suunitelmansa liikkeelle. Eteen asetetaan moraalisia pulmia, joihin ei ole helppoja vastauksia. Wakandan voimavaroilla koko maailman status quo voitaisiin horjauttaa. 

Ryan Coogler on luonut vaikuttavan afrikkalaisen mytologia-elokuvan, joka taipuu väkevään henkilödraamaan ja sarjakuvamaiseen toimintaan. Etualalle nousevat usein elokuvan naishahmot. Lupita Nyong'o, Danai Gurira ja Letitia Wright poikkeavat toisistaan selvästi ja leikkaavat testosteronilta tihkuvaa valtakamppailua.

Henkilöiden sijaan elokuvan mielenkiintoisimmaksi elementiksi nousee itse Wakandan valtio. Kuvitteellisen kulttuurin henkiinpuhaltamiseen on käytetty mielikuvitusta, ammattitaitoa ja jättimäinen budjetti. Wakanda ohjaa elokuvan tarinaa, MCU:n tulevaisuutta ja koko Hollywoodia mielenkiintoisiin suuntiin.

NELJÄ TÄHTEÄ

Hyvää: Pikkutarkkaa rakennettu Wakanda. Hyvä hahmogalleria.

Huonoa: Muutamat tehostekohtaukset.

Erityistä: Elokuvan kuvannut Rachel Morrison on parhaillaan Mudbound-elokuvalla, ensimmäisenä naisena, parhaan kuvaajan Oscar-ehdokkaana.

  

Lamahuumorin paluu

 

Varasto 2 (Suomi, 2018). Ohjaus: Taru Mäkelä. Käsikirjoitus: Veli-Pekka Hänninen. Rooleissa: Kari-Pekka Toivonen, Aku Hirviniemi, Minttu Mustakallio, Emilia Karilampi, Hannele Lauri, Esko Salminen, Vesa Vierikko, Juha Muje. Kesto: 100 min. K-7.

Kuuden vuoden takainen Varasto oli pieni ja sympaattinen duunarikomedia, jossa Antero Rousko (Kari-Pekka Toivonen) paini turhauttavan työn ja pelottavan isyyden kanssa. Elokuvalle on nyt filmattu jatko-osa, joka toistaa paljolti samoja kuvioita hienoisilla muutoksilla. 

Ajassa on loikattu sen kummempia selittelemättä reippaasti eteenpäin ja edellisessä elokuvassa syntynyt vauva on nyt jo angstinen teini-ikäinen (Emilia Karilampi). Rouskon työ rautakaupassa päättyy, mutta edessä on uusia mahdollisuuksia, jotka tietysti päätyvät komeisiin mahalaskuihin kun liikekumppanina häärää kaikkitietävä Raninen (Aku Hirviniemi).

Pate Pesonius



Raninen (Aku Hirviniemi) ja Rousku (Kari-Pekka Toivonen)
tajuavat, ettei Suomessa rehellisellä työllä rikastu.
Raninen (Aku Hirviniemi) ja Rousku (Kari-Pekka Toivonen) tajuavat, ettei Suomessa rehellisellä työllä rikastu.

Mieleen putkahtaa jatkuvasti, lama-aikaa kuvaava, mainio Siivoton juttu -komedia. Se ei ollut vain äkkivääriä vitsejä. Hahmoissa oli aitoa inhimillisyyttä ja liikuttavaa sisua. Varaston hahmot ovat jatkuvassa itsesäälin tilassa matkalla kyynisyyteen.

Varasto 2 on kuvattu edellistä osaa kalliimmalla, mutta se vaikuttaa halvemmalta. Tilat tuntuvat lavasteilta ja valaistus tuntuu kiireellä kasatulta, tai sitten tyylittelyt ovat menneet mönkään.

Ei Varaston jatko-osassa ole räikeästi mitään vialla, mutta se ei myöskään tee vaikutusta juuri millään osa-alueella. Jos se oltaisiin pilkottu nettisarjaksi tai esitetty televisioelokuvana, suhtautuminen voisi olla lempeämpi, koska nyt siinä ei ole mitään mikä vaatisi sitä esitettäväksi elokuvateattereissa.

 

KAKSI TÄHTEÄ

Hyvää: Hauskoja vitsejä.

Huonoa: Edellisen osa kierrätystä. Epätasainen visuaalinen tyyli.

Erityistä: Seksikäs-Suklaa, Dosdela ja VG+ esiintyvät elokuvan soundtrackilla.

 

Musisointia elämän ja kuoleman rajamailla

 

Coco (Yhdysvallat, 2017). Ohjaus: Lee Unkrich, Adrian Molina. Käsikirjoitus: Lee Unkrich, Jason Katz, Matthew Aldrich, Adrian Molina. Suomenkielisissä äänirooleissa: Luca Elshout, Markus Niemi, Waltteri Torikka, Sari Ann Stolt, Ritva Oksanen. Kesto: 105 min. K-7. 

 Nuori meksikolaispoika Miguel haaveilee muusikon urasta, mutta perhe on vannonut keskittyvänsä suutarointiin. Sukupuussa on häpeätahrana muusikko, joka on jättänyt syvät arvet. Suurena juhlapyhänä, Kuolleiden päivänä, Miguel päättää varastaa kitaran ja langettaa vahingossa kirouksen. Hän joutuu kuolleiden valtakuntaan. Tehtävänä on löytää kuuluisa iso-isoisä ja saada siunaus muusikon uralle. 

Pixarin uusin animaatio osoittaa taas kerran animaatiojätin muuntautumiskykyä. Coco ei ole kirjava vain värimaailmaltaan, mutta onnistuu myös käsittelemään moninaisia teemoja. Musiikin ja karnevaalitunnelman keinoin puhutaan perheestä ja kuolemasta.

Animaatiojälki on silmiähivelevää. Ihmishahmot ovat persoonallisempia, kuin joissakin aiemmissa Pixarin elokuvissa. 

Studion kummisetiin kuluva Lee Unkrich (Nemoa etsimässä, Toy Story 3) tietää miten katsojien sydänlankoja nyitään. Coco pursuaa tunnetta. Mukana on muutama lyhyt toimintakohtaus, mutta halpoihin kikkoihin ei jouduta turvautumaan. Hupsut eläinhahmotkin ovat mukana palvelemassa tarkoitusta. 

Aivan pienimpiä jotkin kohtaukset voivat suorastaan pelottaa. Intensiiviset hetket pehmitetään nopeasti huumorilla ja tunteilulla. Meksikolaisen kulttuurin suora suhtautuminen tuonpuoleiseen tarttuu nopeasti. Pari juonenkäännettä yllättävät synkkyydellään.

 

Pixar

Disney-Pixarin uusi
animaatio pursuaa väriä ja musiikkia, vaikka käsitteleekin kuolemaa.
Disney-Pixarin uusi animaatio pursuaa väriä ja musiikkia, vaikka käsitteleekin kuolemaa.

NELJÄ TÄHTEÄ

Hyvää: Kaunis ja koskettava seikkailu suurista teemoista.

Huonoa: -

Erityistä: Pisin Pixar-studion tuotantoaika – kuusi vuotta.

 

Konservatiivinen sankaritarina

 

15:17 Pariisiin (The 15:17 to Paris, Yhdysvallat, 2018). Ohjaus: Clint Eastwood. Käsikirjoitus:Dorothy Blyskal. Rooleissa: Anthony Sadler, Alek Skarlatos, Spencer Stone, Jenna Fischer, Judy Greer, P.J. Byrne, Tony Hale, Thomas Lennon. Kesto: 94 min. K-12.

Jo 87-vuotias Clint Eastwood on loistava ohjaaja, kun sille päälle sattuu. Osumatarkkuus ei vain aina ole täydellinen. 15:17 Pariisiin on elokuva, jossa konservatiivisilla arvoillaan ylpeilevä Clint Eastwood pääsee taas kerran kertomaan tarinan Yhdysvalloista, johon hän uskoo. Itsensä uhraaminen, itsemääräämisoikeus ja uskonnollisuus luovat arvopohjan, jota Eastwood osaa arvostaa. Tositapahtumiin perustuva sankaritarina asettuu mukavasti tälle korokkeelle.

Amerikkalaiset Anthony Sadler, Alek Skarlatos ja Spencer Stone olivat matkustajina Thalys-junanassa numero 9364 Pariisiin. Vanhat kaverukset kohtasivat elämän vaikeimman hetken, kun asemies ryntäsi junavaunuun. Elokuvan näyttelijävalinnat ovat melko ainutlaatuiset, koska kolmikko esittää itseään.

Tämä kummallinen valinta on vain yksi elokuvan ongelmista.

Elokuva pyrkii autenttisuuteen. Kaikki kuvataankiin tuskallisen yksityiskohtaisesti. Pienet taiteelliset vapaudet ja tiivistykset olisivat tehneet kerronnasta sujuvampaa. Itse junahyökkäys kuvataan aluksi välähdyksinä samalla kun kaverikolmikon, pääasiassa Sadlerin, tarinaa kelataan lapsuudesta kohti huipentumaa.

 Pökkelöt roolisuoritukset eivät kanna elokuvaa, joka tuntuu kuin mainosvideolta puolustusvoimille.

 

KAKSI TÄHTEÄ

Hyvää: Autenttinen.

Huonoa: Amatöörinäyttelijät. Junnaava.

Erityistä: Clint Eastwoodin 36. ohjaus.

Keith Bernstein

Anthony Sadler näyttelee
itseään tositapahtumiin perustuvassa draamassa.
Anthony Sadler näyttelee itseään tositapahtumiin perustuvassa draamassa.