Teatteriarvostelu: Daamit ja suuri tuhotulva — Pyhtään harrastajateatteri osoitti rohkeutta poikkeuksellisella valinnalla; esitys on mielenkiintoinen, vaikka siinä on puutteensa

Sandi Toksvig: Päivänsäteet. Suomentanut Snoopi Siren. Ohjaus ja lavastus Reijo Paukku. Rooleissa Gina Drockila-Kosonen, Anne Koivunen, Pia Kitunen, Sari Lomperi, Sanni Salopuro, Hanna Puhakka ja Jyrki Koskimies. Pyhtään harrastajateatterin ensi-ilta Svedebossa 23.8.

Päivi Taussi

Kun palvelutalosta pitäisi evakuoitua, kukin toimii luonteensa mukaisesti. Maureen (Gina Drockila-Kosonen) miettii pukuja.
Kun palvelutalosta pitäisi evakuoitua, kukin toimii luonteensa mukaisesti. Maureen (Gina Drockila-Kosonen) miettii pukuja.

Vettä tulee kuin Esterin hanurista.

Yksi näytelmän henkilöistä ilmaisee asian jotenkin näin. Siinä tiivistyvät Päivänsäteiden asetelma ja asenne: Ulkona on hirveä rankkasade, joki tulvii, kaupunki on hukkumaisillaan, ja palvelutalon asukkaat ovat jääneet loukkoon. Asukkaat, vanhat daamit, eivät todellakaan puhu mitään herttaista mummokieltä, vaan ilmaisevat sanottavansa rempseästi ja vielä rempseämmin ja muutenkin toimivat niin.

Varsinkin ensimmäistä näytöstä sai seurata kuin jännitysnäytelmää.

Svedebon näyttämöllä veden vyöryn tuntu syntyy harrastajateatterille poikkeuksellisen hyvistä tehosteista. Ensi-illassa luonto vielä pani parastaan tunnelmaa täydentääkseen. Kaatosateesta sisään tulleiden katsojien oli helppo solahtaa tunnelmaan.

Ilmaisua voisi keventää

Pyhtään harrastajateatteri on tarttunut melkoiseen haasteeseen. Sandi Toksvikin näytelmä on uutta eurooppalaista draamaa, ei helpoimmin omaksuttavaa eikä muille levitettävää. On hienoa, että pyhtääläiset uskaltavat testata rajojaan.

Näkyvät tapahtumat sijoittuvat yhteen huoneeseen. Kaikki tunnelmanvaihdokset, näkökulmankäännökset ja rytminmuutokset tapahtuvat dialogissa.

Puheella ja näyttelijöiden läsnäololla on siis olennainen merkitys. Kukaan palvelutalon naisista ei ole ihan sitä mitä katsoja ensin luulee. Moni heistä esittää myös toisilleen jotakin, jopa teatraalisin elkein.

Esittämisen korostumisesta seuraa, että pienellä näyttämöllä on myös fyysistä ja henkistä tungosta, välillä aikamoista kailotustakin. Ilmaisua kannattaisi ehkä paikoin keventää hiukan.

Esitys pitää otteessaan

Ja silti — vaikka absoluuttisilla mittareilla puutteita onkin, Reijo Paukun ohjaama esitys pitää otteessaan lujasti. Varsinkin ensimmäistä näytöstä sai seurata kuin jännitysnäytelmää: mitä seuraavaksi paljastuu, mitä kohta tapahtuu?

Mielenkiintoisimmat tulkinnat ovat Sanni Salopuron Gloria, Anne Koivusen May ja Hanna Puhakan Hope. Eväitä kiinnostavuuteen antaa roolien jännitteisyys.

Vaikka me tiedämme, että ihmiset ovat erilaisia ja ovat aina olleet, rakennamme helposti kliseekuvan vanhuksista (ainakin siihen saakka, että itse olemme yhtä vanhoja). Gloria ja May rikkovat kumpikin odotuksia. Salopuron ja Koivusen puhe myös pitkissä monologeissa on roolihenkilölle luontaista. Myös Hope käyttäytyy toisin kuin vanhusten avustajaksi lähetetyn pitäisi.

Päivänsäteiden tematiikka on suurta suurempaa. Kyse on elämästä ja kuolemasta, rakkaudesta ja jos ei ihan vihasta niin inhosta ja pettymyksestä. Kuka on tärkeä? Kenet voi arvottomana unohtaa? Filosofia ja konkretia kiertyvät yhteen.

Paukku on myös lavastanut esityksen. Hänen tavaramerkkeihinsä kuuluu, että näyttämöllä on aina jotakin erityisen kaunista tai tyylikästä. Nyt se kaunis lisä on palvelutalon kristallikruunu. |

Hyvää: Poikkeuksellisen rohkea valinta. Esitys pitää otteessaan.

Huonoa: Liikaa teatraalisuutta.

Erityistä: Tanskalaisen kirjailijan näytelmä sijoittuu Englantiin, ja kantaesitys oli Lontoossa. Näytelmän on suomentanut Kotkassakin teatterinjohtajana toiminut Snoopi Siren. Aikaisempi Suomen-esitys oli Jyväskylän kaupunginteatterissa.

Kommentoidut