Idea tarinaan tuli auton ratissa matkalla kesämökille — Kirjailija Eve Hietamiehen luoma suosikkihahmo Antti Pasanen palasi kansien väliin ja valkokankaalle

Kirjailija Eve Hietamiehen poika on nyt 14-vuotias. Äiti arvelee, että poika ei ole ehkä vielä keksinyt, että tästä on tehty jo kolme kirjaa ja kaksi elokuvaa. Hietamiehen kirjaan perustuva elokuva Tarhapäivä pyörii parhaillaan teattereissa. Pääroolin yksinhuoltajaisä Antti Pasasena tekee Petteri Summanen, joka kertoo olevansa itse yksinhuoltajaisän poika.

Jussi Lopperi

Eve Hietamies esiintyy lyhyesti Tarhapäivä-uutuuselokuvassa. Hänen mukaansa se oli ohjaaja Tiina Lymin idea.
Eve Hietamies esiintyy lyhyesti Tarhapäivä-uutuuselokuvassa. Hänen mukaansa se oli ohjaaja Tiina Lymin idea.

Eve Hietamies pystyy nimeämään tarkasti hetken, jolloin hän sai idean kirjaansa.

Se tapahtui auton ratissa Kouvolassa.

Hietamies oli ajamassa Lappeenrantaan mökille. Takapenkillä istuivat hänen viisivuotias poikansa Christopher ja tämän samanikäinen ystävä Kerttu.

Tyttö leikki prinsessaleikkiä. Poika esitteli erilaisia pieruääniä puhaltamalla käteensä.

— Siinä vaiheessa olimme Kouvolassa, Kymen Paviljongin kohdalla. Mietin, mitä tapahtuisi, jos Antti Pasanen saisi kontolleen tytön. En tiedä pikkutytöistä mitään, eikä tietäisi Anttikaan, Hietamies sanoo.

Antti Pasanen on fiktiivinen hahmo, jonka moni tuntee Hietamiehen kirjasta Yösyöttö. Mies, josta tulee vastasyntyneen poikansa yksinhuoltaja synnytyssairaalan ulko-ovella.

Hietamies pysäytti auton ja vei lapset jäätelölle. Mielessä alkoi hahmottua romaani.

Materiaalia omista kokemuksista

Yösyötöstä tehtiin elokuva, joka voitti parhaan elokuvan palkinnon Nordic International Film Festivalilla New Yorkissa vuonna 2017.

Viime viikonloppuna ensi-iltaan tuli jatko-osa nimeltä Tarhapäivä. Se, jonka tarinaan Hietamies sai idean Kouvolassa. Pääroolin Antti Pasasena tekee jälleen Petteri Summanen.

Elokuvassa Antin Paavo-poika on jo kuusivuotias. Elämä on arjessa tarpomista, kompastelua, epävarmuutta, rakkautta ja paljon huumoria. Satojentuhansien suomalaisten arkea.

Päiväkodin tädit selittivät minulle, mitä lapseni milloinkin haluaa. — Eve Hietamies

Totta ihmeessä Hietamies on ammentanut kirjoihinsa materiaalia omista kokemuksistaan.

— Minä olin poikani syntyessä 41-vuotias ja monta vuotta melkein yksinhuoltaja. Mies oli paljon matkatöissä, hän kertoo.

— Päiväkodin tädit selittivät minulle, mitä lapseni milloinkin haluaa. Että nyt on tämä ja tämä vaihe, ota iisisti, se menee ohi.

Jussi Lopperi

Petteri Summanen on itsekin yksinhuoltajaisän poika.
Petteri Summanen on itsekin yksinhuoltajaisän poika.

Yksinhuoltajaisän poika

Petteri Summanen kertoo nauttineensa Pasasen hahmon tekemisestä.

— Olen itsekin kotona kömpelö ja stressaantunut. Kiroilen paljon, mutta siihen ei liity uhkaa. Kasvoin varuskunta-alueella, jossa kaikki kiroilivat.

Hän on yksinhuoltajaisän poika.

— Minulle oli luontevaa nähdä isä hösäämässä keittiössä. Siivottiin, kun oli tarvetta. Ikkunoita ei pesty. Ja tässä ollaan yhä.

Elokuvassa Summasen näyttelemä Antti tekee lettikampauksia tyttölapselle. Toimenpide ei ollut Summasella hallussa entuudestaan. Hänellä on tosielämässä kaksi tytärtä, mutta kumpikaan ei isän mukaan ole ”lettityyppiä”.

— Nuorimmaiselle tein keppihevosen, mutta siitä tuli minkin näköinen. Hän otti sen kuitenkin suopeasti vastaan.

Kaikki tekevät virheitä

Eve Hietamies sanoo, että tarinan Antti tekee asioita oikein, mutta hän luulee tekevänsä niitä väärin.

— Me kaikki perheelliset teemme virheitä. Mutta ovatko ne välttämättä virheitä? Vanhemmuudesta on tehty suorittamista.

Hän itsekin suoritti. Vauvauinnissa piti olla sunnuntaiaamuna kello 8.

Toisaalta Hietamiehen poika oli helppo lapsi.

— En edes tiennyt, että vauvoja pitää nukuttaa. Poikani nukahti, kun vein hänet vuoteeseen. Hän söi, kun annoin ruokaa.

Eksynyt mies muskarissa

Ennen Pasasen seikkailuja Hietamies oli ehtinyt kirjoittaa lukuisia muita romaaneja. Sitten hän kyllästyi olemaan kirjailija ja päätti keskittyä päätyöhönsä Apu-lehden toimittajana.

Eräänä päivänä Hietamies meni poikansa kanssa muskariin. Siellä oli 20 naista ja yksi mies, joka näytti tavattoman eksyneeltä. Niin syntyi Antti Pasanen.

Hietamies sanoo kirjoittaneensa Yösyötön salaa pöytälaatikkoon, sillä eihän hänen pitänyt enää tehdä proosaa.

— Äiti, vanha kettu, meni kertomaan käsikirjoituksesta kustantajalle.

Äiti on kirjailija Laila Hirvisaari.

”Teini-ikä on kiehtovaa aikaa”

Hietamiehen poika on nyt 14-vuotias. Äiti arvelee, että poika ei ole ehkä vielä keksinyt, että tästä on tehty jo kolme kirjaa. Teos Hammaskeiju ilmestyi vuonna 2017.

— Teini-ikä on kiehtovaa aikaa, Hietamies sanoo.

— Kirjoitan ylös lauseita ja tapahtumia. Katselen niitä Antin silmin.