Sensuuri tekee itsestään koomisen

Ekholm-Karhula-Olkkonen: Tiellä sananvapauteen 1917—2017 — Kekkonen, jumala, seksi. Into-kustannus 2017, 180 s.

Sensuuri tekee itsestään koomisen

Pidämme sanavapautta itsestään selvänä, ainakin täällä Pohjolassa. Pääosin asiat ovatkin kunnossa, mutta viimeaikaiset tiedot osoittavat, että kaikki ei ole meilläkään täysin hallinnassa.

Sensuroimmeko itse itseämme? Annetaanko oletuksille liikaa valtaa määritellä se, mitä uskaltaa sanoa.

Teos tuo esille napakan nasevasti ne sivupolut, joille sanavapaus syystä tai toisesta hairahtui.

Kuluvan vuoden kesän ja syksyn ajan on Kansalliskirjastossa Helsingissä esillä sananvapautta käsittelevä laaja näyttely. Siinä pureudutaan sananvapauden eri vaiheisiin ja sensuurin muotoihin satavuotiaassa Suomessa. Nyt julkaistu kirja on yhteenveto tärkeästä näyttelystä.

Teos tuo esille napakan nasevasti ne sivupolut, joille sanavapaus syystä tai toisesta hairahtui.

Sensuurin syynä oli joko konservatiivinen asenneilmasto, halu ohjata kansa oikealle tielle tai ulkopoliittiset syyt. Neuvostoliiton kanssa sieti elää kieli keskellä suuta.

Ja oman asemansa säilyttääkseen oli osattava vaieta, vaikka sisimmässään tunsi, että pitäisi sanoa suoraan ja rohkeasti, minkä oikeaksi näki.

Kirja etenee pienin osioin ja muodostaa niistä satavuotisen tarinan. Ihan hyvä ote, mutta lyhyiden pätkien kautta jää usein läpijuoksun tuntu. Perusteellisuus kärsii.

Kavalkadi on sinänsä herkullinen, ja kun kirjoittajat ovat taitavia, saa lukija nauraa ääneen monta kertaa. Sensuuri tekee itsestään useimmiten naurettavan jo omana aikanaan, mutta eritoten näin jälkeenpäin.

Kekkosen pelko oli voimissaan sisäpolitiikassa, ulkopoliittisesti ei saanut sanoa itäisestä naapurista muuta kuin hyvää. Kirjallisuudessa pantiin suitsia niin Hannu Salamalle kuin Paavo Rintalalle. Sotien jälkeen vasemmistolaiset kirjailijat istuivat vankilassa.

Kokonaan oma lukunsa on Aleksandr Solženitsynin Vankileirien saariston sensurointi, arvoton näytelmä itsenäisessä maassa. Kirja toteaa, että Baltian maat muodostivat neuvostosensuurin ulkomuseon. Kovin kaukana ei oltu täälläkään. |

Seppo Paajanen

Hyvää: Monipuolisesti analyyttinen ote sananvapauteen ja sensuuriin.

Huonoa: Lyhyet analyysit jäävät paikoin pinnallisiksi.

Erityistä: Monet käytännön esimerkit ja henkilöhaastattelut tekevät kerronnasta kiinnostavan ja elävän.

Osallistu keskusteluun

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.