Anne Kankare sai vuoden lohitittelin Kotkan kesäfestarin alkajaisiksi — Opettajan pitää tietää, mitä on kulloinkin ajan musiikki, eikä se todellakaan nyt ole Pelle Miljoonaa

Kankare kehuu Kotkaa paitsi asuinympäristöstään myös toimivasta joukkoliikenteestä. Koivulastakin pääsee bussilla kerran tunnissa. Kapellimestarin oman elämän tärkein musiikkivaikuttaja on ollut Rauhalan koulun opettaja Risto Pellava.

Kimmo Seppälä

Anne Kankare sai vuoden lohitittelin Kotkan kesäfestarin alkajaisiksi — Opettajan pitää tietää, mitä on kulloinkin ajan musiikki, eikä se todellakaan nyt ole Pelle Miljoonaa

Marjas — mikäs se taas olikaan?

Jälleen on se aika vuodesta, että lohitietämystä pitää kerrata. Marjas on naaraslohi ja Kymijoen Lohisoiton jakama, naispuoliselle saajalle tarkoitettu arvonimi.

Tänä vuonna tittelin sai kapellimestari, musiikkikasvattaja, musiikin maisteri Anne Kankare. Se julkistettiin keskiviikkona aamupäivältä, kun Lohisoitto törähti käyntiin.

Konsertteihin ja tarvittaessa talkoohommiin

— Lohisoitto on sellainen mahtava paketti, monipuolinen ruokalista, hieno, koko musiikkiyleisön huomioon ottava tapahtuma, palkittu hehkutti palkitsijansa tarjontaa.

Marjaksen suunnitelmissa oli ainakin avajaispäivän UMOn konsertti, torstain Barokin hehkua -konsertti ja perjantain Kymi Sinfoniettan ja Pietarin Filharmonian yhteisesiintyminen. Lisäksi hän oli tarjoutunut talkootöihin: jos festivaalin jossain käänteessä on tarvetta juoksutytölle, Kankaretta sopii kysyä. Hän kuittaa naurulla näkemyksen, että arvonimen saajan kuuluu kulkea vain kunnioitettavana kutsuvieraana.

Palkitsija nosti esiin Kankareen ansiot puhallinmusiikin vaalijana. Kankare on vielä tällä haavaa Kotkan seudun musiikkiopiston huilunsoiton opettaja ja puhallinorkestereiden kapellimestari. Oman instrumenttinsa huilun hän kuitenkin jättää syksyllä, mutta sen sijaan ottaa vastaan opiston apulaisrehtorin tehtävät.

Puhallinorkesteriansioista hänet on palkittu ennenkin. Varmasti kapellimestarillakin oli ansionsa, että Kotkan ja Haminan nuoriso-orkesteri sai keväällä Suomen puhallinorkesteriliiton Vuoden puhallinorkesteri -tunnustuksen. Kankare itse sai jo vuonna 2007 samaisen liiton Vuoden pinna -palkinnon, joka on tarkoitettu nimenomaan kapellimestareille.

— Puhallinorkesterin kanssa voi tehdä ihan kaikkea, se on mahtavan monipuolinen. Se venyy klassisesta heviin ja power rock -osastoon. Haaveena onkin, että tekisimme nuoriso-orkesterin kanssa vuoden sisällä power rock -konsertin. Saisimme taas kasvatettua uutta yleisöä, niin että konserteissa kävisi myös muita kuin soittajien vanhemmat.

Opettamaan heti lukion jälkeen

Siihen, että Kankare ylipäätään innostui puhaltimista, vaikutti ratkaisevasti yksi opettaja — Rauhalan koulun Risto Pellava.

— Hän on elämäni ehkä tärkein musiikkivaikuttaja.

Lukion jälkeen Kankare pääsi kokeilemaan opettajan ammattia. Hän opetti kaksi vuotta sijaisena musiikkia Karhuvuoren ja Langinkosken koulussa.

— Se oli aika rankka työmaa.

Työmaa kuitenkin todisti, että ala on kuin onkin oma. Hän pyrki Sibelius-Akatemiaan, pääsi ja ryhtyi opiskelemaan musiikkikasvatusta.

Säännöllinen työ ja hyvä asuinpaikka

Anne Kankare — tai silloin vielä Peltonen — palasi Kotkaan vuonna 2003 toistakymmentä vuotta muualla asuttuaan. Läheskään kaikki lähteneet eivät palaa. Kankareella on siis vastaus, mikä houkuttelee.

— Täältä löytyi säännöllinen työ, ja täällä oli hyvä asua.

Kankare kehuu Kotkaa edelleenkin. Kaupunki on edullinen, sopivan pieni ja kaunis. Hänen mielestään palvelut ovat lähellä, ja jos eivät ole, niin julkinen liikenne toimii.

Hän myöntää, että liikenneyhteyksien hyviksi kokemiseen voi riippua siitä, missäpäin kaupunkia asuu. Hän täydentää, että esimerkiksi Koivulasta, jossa hänen kotinsa on, pääsee bussilla kerran tunnissa ja sillä pärjää.

Täydennyksen täydennykseksi hän vertaa pääkaupunkiseudun tilannetta. Kymmenen kilometrin työmatkaan saattaa kulua puolitoista tuntia.

Syntyneet somemaailmaan

Kankare on kouluttanut jo monta soittajasukupolvea. Jatkumossa on pidettävä varansa. Lapsetkin muuttuvat.

— Minulla oli tässä alkeisorkesterin leiri. Osanottajat olivat täysin syntyneitä somemaailmaan.

Se ei tarkoita vain sitä, että älylaite pysyy tiukasti kädessä. Se tarkoittaa myös somesta kaivettavia asioita.

— He tietävät valtavasti. He kuuntelevat You Tubesta musiikkia. Heillä on tahtoa, ja he tietävät, mitä haluavat soittaa.

Vaikka opetusohjelmaan kuuluvat tietyt asiat, opettajan kannattaa soitattaa myös ajan musiikkia. Opettajan on tiedettävä, mitä se kulloinkin on.

Eikä se enää ole esimerkiksi Pelle Miljoonaa.

— Nyt sitä ovat räppäriartistit, Pyhimykset ja muut.

Kommentoidut