Ensin julkiset potkut merimuseosta, sitten jotain vielä pahempaa – Loppusijoituspesäänsä Kotkaan viimeistelevä Leena Haila sanoo silti, että nyt hänelle kuuluu hyvää

Vellamossa oli hankalaa käydä vain silloin, kun viraltapanoon johtanut tutkinta oli kesken. Nyt hänen elämässään jossittelu on kielletty.

Linda Varoma

Leena Haila toivoo, että Kantasatamaan tulee elämää — kuitenkin niin, että historia näkyy.
Leena Haila toivoo, että Kantasatamaan tulee elämää — kuitenkin niin, että historia näkyy.

Leena Haila odottaa Merikeskus Vellamon yläaulassa. Koko rakennus on hänelle tuttu joka soppea myöten. Kymmenen vuotta sitten hän oli talon keskeinen vaikuttaja. Vuosikymmenen vaihteessa hän joutui jättämään paikan konnaksi leimattuna.

Potkut kirpaisivat. Vielä traagisempaa oli kuitenkin edessä.

Kun elämässä tapahtuu tarpeeksi kovia juttuja, työpaikat ja kunnian menetykset ovat joutavia.

Paikka on yhä tärkeä Suomen merimuseon entiselle johtajalle. Sinne kiteytyvät hänet suuret rakkautensa.

Haila menetti työpaikkansa Kymenlaakson käräjäoikeuden päätöksellä elokuussa 2011. Viraltapano ja 600 euron sakot olivat seuraamusta Kotkaan muuttaneen merimuseon näyttelyn rakennustöiden hoitamistavasta. Oikeus katsoi Hailan syyllistyneen virka-aseman väärinkäyttöön, sillä hän oli teettänyt töitä perheensä yrityksellä.

Meri on suuri rakkaus

Rento, puhelias ja nauravainen nainen tiivistää kuulumisensa ensin kahteen sanaan: ihan hyvää. Hän avaa niiden sisältöä kolmen kohdan luettelolla.

— Paiskin töitä. Varustelen loppusijoituspesääni. Mietin, miten eläisin loppuelämäni niin, että minulla olisi mahdollisimman kivaa.

Loppusijoituspesä sijaitsee Kotkan keskustassa. Leena Haila on ollut kirjoilla Kotkassa nyt kolme kuukautta. Mikkelissä hänellä on kuitenkin työssäkäyntikämppä, hän nimittäin on siellä opettajana.

— Yksi suuri rakkauteni tässä maailmankaikkeudessa on meri. Kotkan Kantasatama on ensimmäinen paikka, jossa olen nähnyt meren. Se on myös paikka, jossa olen liikkunut ensirakkauteni kanssa. Tarmo on minulle tosi tärkeä. Samoin tämä talo.

Vellamo, museojäänmurtaja Tarmo, sataman miljöö ja se meri painoivat vaakakupissa, kun hän mietti, minne viimein asettuisi. Myös ystävillä oli suuri merkitys. Kilpailijana oli opiskelukaupunki Turku, mutta voiton vei kuitenkin paikkakunta, jossa hän on asunut aikaisemminkin, kahdessa eri jaksossa yhteensä 25 vuotta.

Ylpeys Vellamosta kuuluu puheesta

Merikeskus Vellamo täyttää kesällä 10 vuotta. Haila johti merimuseota muutaman vuoden vielä sen sijaitessa Helsingissä. Merimuseoon johtajaksi hänet valittiin Kymenlaakson maakuntamuseon tutkijan paikalta, eli myös Vellamon toinen museo on hänelle hyvin tuttu.

Leena Haila kyyristyy S:t Mikaelin hylystä nostettujen löytöjen vitriinin ääreen, ihastelee parisataa vuotta meren syvyyksissä maanneiden kahvikuppien kauneutta ja puhuu haaksirikoista. Hän tutkii lattialle tehtyä maailman karttaa ja pohtii, mikä kaikki aukeaa paremmin kuin seinälle ripustetusta. Hän iloitsee Vellamon tapahtumista. Hän kehuu akustiikkaa.

Hän ei ajattele, että Kotkaan muuttanut merimuseo olisi hänen luomuksensa. Mutta niin hän kyllä ajattelee, että hän on ollut mukana tekemässä sitä ja tekemässä koko keskusta.

— Kun Vellamoa sommiteltiin, tavoitteena oli paikka, jonne hyvin erilaiset ihmiset voivat tulla. Nyt oikeasti lämmittää: tämä on just sitä.

Ylpeys kuuluu puheesta.

Vellamossa oli kuulemma hankalaa käydä vain silloin, kun viraltapanoon johtaneiden asioiden tutkinta oli kesken. Hän mietti, oliko asia kiusallinen talossa työskentelijöiden kannalta.

Lattialle levitetty kartta aukeaa paremmin kuin seinälle ripustettu.

Tarina päätyi kirjaankin

Tutkinta-aika oli muutenkin ikävä. Haila oli pidätettynä virkatehtävien hoidosta. Asiasta puhuttiin ja kirjoiteltiin julkisesti niin mediassa kuin verkon sekalaisilla foorumeilla.

Hailan tuolloin alaikäinen Topi-poika kielsi äitiä käymästä keskustelupalstoilla.

Ratkaisun jälkeen tapaus sai julkisuutta myös kovien kansien välissä. Suomen Poliisin Urheiluliitto julkaisee vuosittain rikostapauksista koottua kirjaa Pohjolan poliisi kertoo. Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikosylikonstaapeli Veli-Matti Pyysing kirjoitti merimuseon johtajan rikoksista vuoden 2013 kirjaan namusetien ja hansikaskuristajien seuraan. Tästä kuullessaan Haila pyörittelee silmiään.

— Hölmö olin, mutta konna en ole.

Viime viikkoina uutisissa on käsitelty entistä valtionsyyttäjää Matti Nissistä, hänen jääviyksiään ja potkujaan.

— Ajattelin häntä lämmöllä. Kun ihminen sanoo, että hän ei ole tavoitellut itselleen mitään hyötyä, ymmärrän fiiliksiä.

Yli 50-vuotiaskin voi työllistyä

Potkuista seurasi kahden päivän järkytys. Sitten piti ruveta miettimään, miten saisi elantonsa.

— En ole koskaan sylkenyt minkään työn päälle. Olen ollut valmis lähtemään minne tahansa.

Kulttuurihistoriaa opiskelleella maisterilla oli onneksi myös opettajan pedagoginen pätevyys. Pätkätyöt kelpasivat. Lisäksi hän jatkoi opiskelua avoimessa yliopistossa. Nyt hänellä on vakituinen paikka Mikkelissä. Hän opettaa siellä kotoutumiskoulutuksessa oleville maahanmuuttajille suomea. Monella oppilaalla on pakolaistausta ja kovia kokemuksia. Leena Haila arvelee, että kun hänen oma elämänsäkään ei ole tarjonnut pelkkää pitsireunaa, hänen on helpompi ymmärtää oppilaitaan ja heidän oppimisvaikeuksiaan.

Hailan kokemuksen mukaan myös yli 50-vuotias nainen voi saada töitä, jos katselee asioita avarasti ja eikä jää sohvalle murehtimaan.

Pätkätyöt kelpaisivat nytkin. Kun eläkeikä häämöttää, hän voisi hyvin heittäytyä niiden varaan viimeisiksi työvuosikseen, jos se edistäisi Kotkassa olemista nykyistä enemmän.

Sitten tapahtui vielä pahempaa

Pahempaa kuin potkut Hailalle sitten tapahtui runsaat kolme vuotta sitten. Topi kuoli autopalossa.

Siitäkin äiti luuli selviävänsä viikon sairauslomalla ja pontevalla töiden puskemisella. Myöhemmin iski takapakki, ja hänen oli jäätävä kolmeksi kuukaudeksi uudelle sairauslomalle.

— Kun elämässä tapahtuu tarpeeksi kovia juttuja, työpaikat ja kunnian menetykset ovat joutavia.

Silti Topin kuolema oli se, mikä viimeistään pakotti Leena Hailan pysymään pystyssä. Hän ajatteli, että jos hän luovuttaa, kaikki aikaisemmat saavutukset ja hyvät asiat valuvat maahan.

Nyt Leena Haila haluaa pelkistää elämäänsä. Hänen Kotkan-kotinsa, se loppusijoituspesä, on 40 neliön suuruinen. Jokainen tavara on harkittu. Testamentti jättää ohjeet myös siitä, että edunsaajat sirottelevat tuhkat Katariinasta mereen ja viettävät pesän varoilla iloiset muistojuhlat.

Nyt Haila kuitenkin aikoo elää. Se tarkoittaa muun muassa sitä, että konditionaali on kielletty.

— Jos ajattelen, että olisipa kiva joskus, kysyn, olisiko oikeasti, siis onko. Totta kai on asioita, joita ei syystä tai toisesta voi tehdä, mutta jos oikeasti haluan ja jos se on mahdollista, niin teen sen ja nyt enkä joskus eläkkeellä.

Jos ja kun Haila onnistuu asettumaan vain yhden paikkakunnan asukkaaksi, hän haluaa ryhtyä varamummoksi joillekuille.

Lisäksi hän haluaa keksiä jotakin, että saa puhua merihistoriasta ja sytyttää ihmisiä rakastamaan merta ja sen historiaa.

Hän toivoo, että Kantasatamaan tulee lisää elämää. Samalla hän toivoo, että uusi ei hautaisi kokonaan sitä, että paikka on ollut nimenomaan satama.

Leena Haila

Syntynyt Kouvolassa 14.3.1957.Filosofian maisteri.Entinen merimuseon johtaja, nykyisin kotoutumiskoulutuksessa olevien maahanmuuttajien suomen opettaja.Elää yksin, kuten hänen vanha äitinsäkin elää yksin.Rakastaa merta.Inhoaa lyhytnäköisiä ja kapeakatseisia päättäjiä.Ihmettelee miesten sielunelämää.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet