Kotka jakoi vuoden viimeiset kulttuuriavustukset – Talvimeripäivistä tulee syystapahtuma, jonka nimi on monimerkityksellisesti Aaltoja!

Ensi vuonna kulttuuriavustuksissa painotetaan Kotkan kylien ja lähiöiden tapahtumia. Elinvoimalautakunta ehdottaa vuoden 2020 taidepalkintoa Pro Sunilalle.

Linda Varoma

Talvimeripäivät-työnimellä kulkenut kaupunkifestivaali siirtyy ensi talvelta syksyyn 2021. Tapahtuman nimi on Aaltoja! Valoa ja ääntä Kotkassa.
Talvimeripäivät-työnimellä kulkenut kaupunkifestivaali siirtyy ensi talvelta syksyyn 2021. Tapahtuman nimi on Aaltoja! Valoa ja ääntä Kotkassa.

Ensi talveksi kaavaillut Kotkan Talvimeripäivät siirtyvät syksylle 2021. Ajankohdan lisäksi muuttui myös talvisen kulttuuritapahtuman nimi, joka on nyt Aaltoja! Valoa ja ääntä Kotkassa.

Uuden nelipäiväisen kaupunkifestivaalin suunnitelmia esiteltiin tiistai-iltana Kotkan elinvoimalautakunnan kokouksessa.

Kulttuurijohtaja Tomi Purovaara kertoo, että festivaalin ohjelma koostuu pääosin valo- ja äänitaiteesta, valaistuista kohteista ja eri toimijoiden tuottamasta valon ja äänen ympärille muodostuvasta ohjelmasta.

– Aaltoja! sopii hyvin tapahtuman nimeksi, sillä sekä ääni ja valo etenevät aaltoina. Aallot liittyvät myös merelliseen Kotkaan, Purovaara sanoo.

Kulttuuriavustuksia jaettiin 6000 euroa

Elinvoimalautakunta päätti tiistain kokouksessaan vuoden 2020 kulttuuriavustusten kolmannen erän jakamisesta.

Kaupunki budjetoi tälle vuodelle kulttuuriavustuksiin yhteensä 99 000 euroa, jotka jaettiin kolmessa vaiheessa. Kahden ensimmäisen jaon jälkeen viimeiseen erään jäi tukirahaa yhteensä 6 000 euroa.

Kohdeapurahoista 1 000 euron avustukset myönnettiin Karhulan Työväennäyttämön kannatusyhdistys ry:lle, Petri Pietiläisen vetämälle työryhmälle, Teatteriryhmä Kimara ry:lle sekä Anne-Maria Björnisen ja Helena Paakkisen työryhmälle.

Viidensadan euron apurahat päätettiin antaa Sisko Nampajärvelle, Riku Pelolle, Pekka Savolaiselle ja Riikka Kronström-Johanssonille.

Avustushakemuksia saapui yhteensä 13 kappaletta.

Raimo Eerola

Kotkan kulttuurijohtaja Tomi Purovaara kertoo, että ensi vuoden kulttuuriavustusten teemana on kaupungin eri osissa järjestettävä tapahtuma- ja kulttuuritoiminta.
Kotkan kulttuurijohtaja Tomi Purovaara kertoo, että ensi vuoden kulttuuriavustusten teemana on kaupungin eri osissa järjestettävä tapahtuma- ja kulttuuritoiminta.

Sääntömuutokset onnistuneita

Elinvoimalautakunta päivitti Kotkan kulttuuriavustussääntöjä viime marraskuussa. Tämän vuoden alusta lähtien esimerkiksi kohdeavustuksia on voinut hakea kolme kertaa vuodessa.

Kulttuurijohtaja Tomi Purovara pitää kulttuuriavustusten sääntömuutoksia onnistuneina.

– Aiemmin kaikki rahat jaettiin heti alkuvuodesta, minkä vuoksi kaupunki ei voinut enää tukea vuoden mittaan syntyneitä uusia projekteja.

Purovaaran mukaan rahaa on hyvä jakaa osissa myös yllättävien tilanteiden vuoksi. Kun tämän vuoden ensimmäiset kulttuuriavustukset myönnettiin viime tammikuussa, kukaan ei tiennyt, että kevättalvella koko maailma painisi koronaepidemian kanssa.

– Suuri osa avustusta saaneista tapahtumista jouduttiin perumaan tai siirtämään myöhempään ajankohtaan. Elinvoimalautakunta päätti keväällä, ettei jo maksettuja avustuksia peritä takaisin, vaan niitä voi käyttää ensi vuoden tapahtumissa.

Ensi vuonna avustusten painopisteenä kaupungin eri osissa järjestettävä tapahtuma- ja kulttuuritoiminta

Tänä vuonna avustusten painopisteenä on ollut Ruotsinsalmi-teema, liittyen Merikeskus Vellamossa kesällä 2020 avattuun Kohtalona Ruotsinsalmi -suurnäyttelyyn.

Purovaara kertoo, että Ruotsinsalmi jatkaa Kotkan kaupungin yleisenä teemana vuonna 2021. Kulttuuriavustusten painopisteenä sen sijaan on kaupungin eri osissa järjestettävä tapahtuma- ja kulttuuritoiminta. Teemalla halutaan tukea kulttuuritapahtumien saavutettavuutta eri kaupunginosien asukkaille, sekä nostaa esiin näiden alueiden omaa kulttuuria.

– Ideana on, että ensi vuonna tapahtumia olisi Kotkan kylissä ja lähiöissä.

Koronahelpotuksia tilavuokraajille

Tiistain kokouksessa päivitettiin myös Kotkan kulttuuriavustussääntöä tila-avustusten osalta. Lautakunta päätti muuttaa sääntöä siten, että yritysten ja voittoa tavoittelevien toimijoiden maksamaa tilavuokraa voidaan poikkeusoloissa alentaa käytössä olevan asiakaspaikkakapasiteetin prosenttiosuuden mukaisesti.

– Tämä on hyvä kädenojennus, sillä tapahtumien järjestämistä koskevat määräykset ovat rajoittaneet yleisökapasiteettiä jopa 30 prosenttiin normaalista. Esimerkiksi Kotkan konserttitaloon mahtuu 463 kuulijaa. Nyt käytössä on vain 120 paikkaa.

Ella Karttunen

Kotkan elinvoimalautakunta ehdottaa Kotkan kaupunginhallitukselle, että vuoden 2020 Kotkan taidepalkinto myönnetään Pro Sunila ry:lle. Yhdistys on järjestänyt erilaisia tapahtumia muun muassa Sunilan Kantolassa.
Kotkan elinvoimalautakunta ehdottaa Kotkan kaupunginhallitukselle, että vuoden 2020 Kotkan taidepalkinto myönnetään Pro Sunila ry:lle. Yhdistys on järjestänyt erilaisia tapahtumia muun muassa Sunilan Kantolassa.

Taidepalkintoa esitetään Pro Sunilalle

Elinvoimalautakunta päätti ehdottaa Kotkan kaupunginhallitukselle, että vuoden 2020 Kotkan taidepalkinto myönnetään Pro Sunila ry:lle.

Perusteluiksi lautakunta nostaa yhdistyksen tekemän valtakunnallisesti ja kansainvälisestikin merkittävän työn Kotkan alueella sijaitsevan, Alvar Aallon luoman arkkitehtuurisesti merkittävän alueen tunnettuuden lisäämiseksi.

Elinvoimalautakunta pitää Pro Sunilan työtä merkittävänä kansalaistoimintana, ja haluaa palkinnolla kannustaa yhdistystä edelleen jatkamaan Sunilan alueen kulttuurista kehittämistä.

– Esitys menee vielä kaupunginhallituksen vahvistettavaksi. Palkinnonjakotilaisuus tullaan järjestämään virtuaalisesti, Purovaara kertoo.