Teatteriarvostelu: Kotkan uudessa musiikkinäytelmässä jylhyys kantaa, baarirealismi ei

M/S Estonia — Alinan selviytymistarina. Käsikirjoitus ja ohjaus Miko Jaakkola. Lavastus Lucie Kuropatová. Pukusuunnittelu Anne Hannula. Kapellimestari ja musiikin sovitus Ari Ismälä. Valosuunnittelu Essi Santala. Äänisuunnittelu Kaj Gynther. Videosuunnittelu Miko Jaakkola. Koreografi Thomas Freundlich. Rooleissa Ella Mustajärvi, Kari Kukkonen, Antti Leskinen, Anne Niilola, Miikka Tuominen, Jarkko Sarjanen, Osku Haavisto, Miia Maaranen, Juho Markkanen, Lise Holmberg, Ella Tepponen, Ari Malmi ja Samuli Holm. Muusikot Harri Heininen, Timo Jaakkola, Jonas Mäki, Kimi Paunonen ja Wiljami Salminen. Ensi-ilta Kotkan kaupunginteatterissa 7.9.

Ella Karttunen

Isä ja tytär lähtevät kohtalokkaalle matkalle. Suuressa pääroolissa on Ella Mustajärvi. Hänen sairasta isäänsä esittää Kari Kukkonen.
Isä ja tytär lähtevät kohtalokkaalle matkalle. Suuressa pääroolissa on Ella Mustajärvi. Hänen sairasta isäänsä esittää Kari Kukkonen.

Syksyn ensimmäiseen ensi-iltaan latautuu aina enemmän odotuksia kuin muihin. Se avaa kauden, ja sen pitää olla tavalla tai toisella tapaus.

Kotkan M/S Estonia virittää tapausodotuksia ainakin kahta väylää. Se on uusi musiikkiteatteriteos. Se sopii aiheeltaan erityisesti Kotkaan, vaikka siinä ei olekaan mitään suoraan juuri tänne viittaavaa. Silti näytelmän maailmaan olennaisesti kuuluvat merenkulku ja Viron kohtalo saavat rannikolla ja Tallinnan vanhassa ystävyyskaupungissa erityistä kaikupohjaa.

Tapahtumien tiivistymispiste on yö, jolloin matkustaja-alus Estonia upposi. Piinaavimmat hetket ovat silloin, kun Alina kamppailee pelastuslautalla. Hyytävä meri vyöryy ympärillä, eikä toivon pilkahdustakaan näy.

Silti Alina taistelee.

Purjehdus ja ylipäätään vesiliikenne ovat elämän ja elämänasenteiden vertauskuva. Estonia-alus symboloi jo nimellään uudelleen itsenäistynyttä Viroa. Päähenkilö Alina on entinen kilpapurjehtija, ja symboliikan sanoiksi pukeva Alinan isä on ollut hänen ankara valmentajansa. Alina on naimisissa vironvenäläisen miehen kanssa, ja tämän lapsuudenperheessä arvossaan ovat nopeat moottoriveneet.

Alina siis taistelee meressä, meren kanssa ja merta vastaan, koska on oppinut siihen.

Katsoja tietää enemmän kuin näytelmän henkilöt. Jo teoksen nimen alaotsikko viittaa, että taistelu kannattaa. Se, että katsojan ei tarvitse lamautuneena pelätä Alinan puolesta, vapauttaa hänet tarkkailemaan kaikkea ja kokemaan muuta.

Missä olit, kun laiva upposi?

Silti Miko Jaakkolan näytelmän riskit liittyvät siihen, mitä katsoja tietää ja mitä ei.

Ensi-illassa monet puhuivat, missä olivat olleet 25 vuotta sitten onnettomuuden sattuessa, miten he olivat kuulleet siitä, mitä he olivat ajatelleet ja miten lohduttomana joku oli tuijottanut myrskyiseen pimeyteen täälläkin. Valtavan uutisaiheen ja yksityisten kokemusten takia tapahtumat ovat varttuneemmalle väelle tuttuja.

Niinpä faktoja luettelevat raporttiosuudet tuntuvat vähän yksitoikkoiselta vanhan toistamiselta. Paradoksaalisesti voi kuitenkin olla niin, että osuuksien sisältämä tieto — joka raportteja lukemattomille sittenkin saattaisi olla uutta — unohtuu saman tien.

Raporttien lukeminen on tietenkin myös esteettinen keino, joka irrottaa esityksen hetkestä, kronologisesta järjestyksestä ja realistisesta kerronnasta. Karulla infotulvalla on samanlainen tehtävä kuin esitykseen kuuluvilla houreilla, muistoilla ja myyttisillä kohtauksilla. Mutta voisi se olla vähemmän seikkaperäistä.

Koskettavimmillaan faktojen kertominen on silloin, kun ne ovat näytelmä henkilöiden todistuksia; silloin, kun niistä ei voi tietää, ovatko ne sittenkään täysin totta. Katsojan kyynelet ovat lähellä, kun Alina kertoo onnettomuustutkijalle omaa versiotaan ääni itkusta sortuen.

Baarissa tylsää jorinaa

Se, mitä yleisö tietää ja mitä ei, heijastuu myös musiikin avautumiseen.

M/S Estonia ei pelaa kaikkien tuntemilla tai korvaan soimaan jäävillä valinnoilla. Musiikkinäytelmä alkaa latinaksi lauletulla kuorokohtauksella. Se saa merkityksensä, jos tietää, että kyse on Veljo Tormisin teoksesta, jonka hän sävelsi Estonian uhrien muistoksi. Muutamissa muissakin kohdissa kuulija hyötyy viittausten tuntemisesta.

Mutta vaikka kaikkea ei tuntisikaan, jylhyys kantaa.

Vastapainona jylhyydelle on sitten karaokebaarin anti. Väärinkäsitysten välttämiseksi kerron, että katsojaa ei kiduteta muka-hauskalla känniälämölöllä. Päinvastoin, tässä on satsattu musiikkinumeroihin myös niin, että näytelmään on kiinnitetty X-factor-kisasta aikanaan julkisuuteen tullut laulaja Ella Tepponen.

Tepposen roolihenkilön ja muiden karaoke-esiintyjien numerot keräsivät teatteriyleisön aplodit. Silti karaokebaari on esityksen ristiriitainen paikka. Se kyllä välittää risteilymatkan olemusta, ja sen hulvaton meno tuhon kynnyksellä luo mielenkiintoisen jännitteen. Mutta kokonaisina toistuvat juontopuheet, kokonaisina lauletut laulut ja pitkinä jorinoina kerrotut ”haluaisin jakaa tämän tarinan” -osiot muuttuvat niin tylsiksi kuin karaoken seuraaminen sitä harrastamattomalle voi olla. Karaokebaari on liian realistinen.

Tungos ei näy

Estonialla oli lähes tuhat matkustajaa. Esityksessä paljous välittyy lähinnä sanoista. Tungoksen tuntua ei ole kuitenkaan nähtävissä, valitettavasti.

Sanoista välittyy myös useiden henkilöiden elämäntarina. Todella lähelle tulee vain nimihenkilön kohtalo. Alinaa esittää Ella Mustajärvi, joka onkin näyttämöllä miltei koko ajan. Mustajärvestä huokuu Alinan sitkeys, määrätietoisuus — mutta myös hauraus ja haavoittuvuus. Mustajärven Alinasta välittyy myös syyllisyys, miksi juuri hän pelastui. Ja välittyy sekin, että elämä jatkuu ja että vielä voi tulla kevät.

Läheltä esitys katsoo myös Alinan lähipiiriä, kaikkein tarkimmin Kari Kukkosen esittämää Alinan isää, eräänlaista filosofoinnin, viisauden ja luopumisen tulkkia.

Muut roolit sekoittuvat lopulta kuoroksi ja taustan massaksi.

Visuaalisesti vaikuttava

Alina selviää.

Virokin selviää, esityksessä jopa lippuja liehuttavan komeasti. M/S Estonia tihkuttaa hyvin uskottavasti virolaisten isänmaallisuutta, joka tavallistenkin ihmisten puheissa ilmenee paljon vahvemmin kuin Suomessa. Raikasta on, että mukana on myös Virossa asuvien venäläisten näkökulma, eivätkä he näyttäydy vain roistoina. Venäläisetkin saavat kysyä, minne heidän, Stalinin siirtojen uhrien, pitäisi mennä.

Visuaalisesti esitys on vaikuttava.

Ehkä menen katsomaan näytelmän uudestaan. |

Hyvää: Tunteiden ja tunnelmien välittyminen. Meren vyöry.

Huonoa: Toistuminen on tylsää. Se kuului esimerkiksi karaokebaarissa, vaikka kappaleet vaihtuivatkin.

Erityistä: Kantaesitys.

Kommentoidut