Poliisi: Kaakkoissuomalaisella miehellä on kiinniottojen Suomen ennätys — On jäänyt kiinni 458 kertaa vuoden 2013 jälkeen, tänä vuonna 178 kertaa

Mies vie alkoholia, ruokaa ja vaatteita, mutta ei tupakkaa, sillä hän ei tupakoi. Hänellä ei ole vakituista osoitetta.

Tuija Pauhu

Poliisi: Kaakkoissuomalaisella miehellä on kiinniottojen Suomen ennätys — On jäänyt kiinni 458 kertaa vuoden 2013 jälkeen, tänä vuonna 178 kertaa

Lappeenrantalainen noin 65-vuotias mies saattaa pitää hallussaan kyseenalaista ja mahdollisesta tilastoimatonta ennätystä poliisin tekemien kiinniottojen määrässä, rikosylikonstaapeli Ilkka Vainikka kertoo.

Vainikka arvioi, että miehellä on jo hallussaan Kaakkois-Suomen ennätyksen lisäksi korkein kiinniottojen määrä koko valtakunnassa.

Vuoden 2013 jälkeen miehellä on poliisin rekisterissä 458 kiinniottomerkintää, joista tuorein on tehty lauantaina 22. joulukuuta Lappeenrannassa.

Vuoden 2018 aikana mies on jäänyt kiinni Kaakkois-Suomen poliisin toiminta-alueella 178 kertaa, valtaosan niistä Lappeenrannassa. Hän on jäänyt kiinni yleensä näpistyksistä. Lisäksi tilillä on poliisilakiin perustuvia yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi tehtyjä kiinniottoja.

Vainikka kuvaa, että mies varastaa sen minkä tarvitsee. Hän vie alkoholia, ruokaa ja vaatteita, mutta ei tupakkaa, sillä hän ei tupakoi. Hänellä ei ole vakituista osoitetta.

— Se on hänelle elämäntapa.

Kotiseuturakas varastelija

Joitakin kertoja miehen vapaus saman vuorokauden aikana on kestänyt vain tunnista kahteen, Vainikka kertoo ja epäilee, että mies on jälleen huomenna poliisin huomassa.

Vainikan mukaan jonkinlaista kotiseuturakkautta osoittanee, että vuoden 2018 aikana hän on ollut kiinniotettuna Itä-Suomen poliisialueella neljästi ja Hämeessä vain kertaalleen.

Todistettavasti hän on kertaalleen käynyt lähes ulkomailla oltuaan tammikuussa 2017 kiinniotettuna Maarianhaminassa.

Vainikan mukaan mies ei ole väkivaltainen ja ympärillään oleville muille ihmisille hän on "harmiton".

Mutta yrittäjille, joiden liikkeissä hän käy, hän ei ole "harmiton".

Luetuimmat