Iivari-koira ehti olla karkuteillä vain 20 minuuttia, kun sitä ammuttiin haulikolla – "Se oli raahautunut kilometrin matkan kotiin"

Tällä hetkellä Iivari on toipumassa kotona. Omistaja Eija Hynninen on ollut ampumisepäilystä yhteydessä poliisiin.

Eija Hynninen

Ampumahaava löytyi Iivarin vasemman lapaluun etupuolelta.
Ampumahaava löytyi Iivarin vasemman lapaluun etupuolelta.

Puumalassa asuva Eija Hynninen koki järkytyksen myöhään maanantai-iltana. Ulko-ovenrakosesta karkuteille livahtanut Iivari-koira palasi kotiin turkki veressä. Metsässä karkuteillä se ehti olla 20 minuuttia

– Kuulin yhden haukahduksen ulkoa. Iivari istui maassa eikä jaksanut tulla sisään. Säikähdin valtavasti, sillä jalat ja rintapuoli oli kauttaaltaan veressä. Se oli raahautunut arvion mukaan noin kilometrin matkan kotiin, Hynninen kertaa maanantain tapahtumia.

Iivari nilkutti vasenta etukäpäläänsä, joten Hynninen arveli jalan olevan poikki. Ensimmäinen epäilys oli, että Iivari oli joutunut auton töytäisemäksi.

Rasilan eläinlääkäriin eläkeläispariskunta lähti viemään Iivaria heti seuraavana aamuna.

Hynnisen mukaan eläinlääkärissä valmistauduttiin jo siihen, että auton alle jääneenä Iivari on pakko lopettaa. Kun vastaanotolla koira nukutettiin ja sen turkkia ajeltiin vammojen tutkimiseksi, alkoi asian todellinen laita kuitenkin paljastua.

– Vasemman lapaluun etupuolella oli sormen kokoinen reikä. Sitä hetken aikaa hiljaa ihmeteltiin. Sellaista jälkeä ei auton törmäyksestä tule.

Säikähdin valtavasti, sillä jalat ja rintapuoli oli kauttaaltaan veressä. — Eija Hynninen

Eläinlääkäri epäili kyseessä olevan ampumahaavan. Asian varmistamiseksi Hynniset vievät Iivarin vielä röntgenkuvaukseen Parikkalaan.

– Röntgenkuvista näkyi selvästi, että vamman oli aiheuttanut haulikkopanos. Kun ne kuvat nähtiin, niin miestäni alkoi itkettää niin, että hänen oli pakko poistua paikalta. Itseänikin alkoi puristaa rinnasta, Hynninen kertoo.

Eläinlääkäri totesi, että hän on vain kerran aiemmin nähnyt vastaavanlaisen tapauksen. Röntgenkuvat lääkäri lähetti varmuuden vuoksi vielä metsämiehen arvioitavaksi.

– Hänen mukaansa koiraa on ammuttu haulikolla lähietäisyydeltä, sillä hauleja on kropassa niin paljon. Jos esimerkiksi 30 metrin etäisyydeltä ampuu, niin panos ehtii levitä laajemmalle alueella, Hynninen kertoo.

Eija Hynninen

2-vuotias Iivari on seefferin ja ajokoiran risteytys. - Se on tosi kiltti koira, Eija Hynninen kertoo.
2-vuotias Iivari on seefferin ja ajokoiran risteytys. - Se on tosi kiltti koira, Eija Hynninen kertoo.

Kun röntgenkuvat nähtiin, niin miestäni alkoi itkettää niin, että hänen oli pakko poistua paikalta. — Eija Hynninen

Iivari on toipumaan päin

Tällä hetkellä Iivari on kotona toipumassa. Sekä Rasilan että Parikkalan eläinlääkäreiden mukaan koiraa ei kannata lopettaa, ellei sen kunto heikkene. Toipumismahdollisuuksia kuitenkin on.

Lääkkeeksi Iivarille määrättiin antibioottikuuri ja särkylääkettä.

– Nyt seurataan miten vointi etenee. Iivari on toistaiseksi syönyt ja tehnyt tarpeensa, mikä on hyvä merkki. Lääkkeiden vuoksi se on tietysti myös väsynyt, Hynninen sanoo.

Eläkkeellä oleva Hynnisten pariskunta otti Iivarin alun perin tilapäismajoitukseen, kun koira oli kotia vailla.

– Rakastuimme Iivariin valtavasti, ja päätimme pitää sen. Olemme koiraihmisiä ja aina ennenkin tarjonneet kodin koiralle, joka on sitä tarvinnut. Ajatuksena on, että koira löytäisi meidät, niin kuin Iivarinkin kohdalla kävi.

2-vuotias Iivari on seefferin ja ajokoiran risteytys.

– Se on tosi kiltti koira – pitkäjalkainen ja menee kuin raketti. Muiden koiran hajut sitä tietysti houkuttavat, ja sen takia se pääsi nyt karkuun livahtamaan.

Hynninen kertoo olleensa ampumisepäilystä yhteydessä poliisiin. Rikosilmoituksen tekemistä hän vielä harkitsee.