Julkisivun vauriot ovat lähes aina liiallisen kosteuden aiheuttamia — Talon seinässä kasvava levä kertoo siitä, että vesi rasittaa pintaa

Kuivajääpuhallus on uusin julkisivujen puhdistustapa, joka kirjaimellisesti räjäyttää lian pois. Menetelmä on hellävarainen, mutta pinttynyt lika voi vaatia järeämpiäkin toimia.

Dry Ice Finland

Kuivajääpuhallus on tehtävä poutasäällä, sillä korkea ilmankosteus vaikeuttaa työtä.
Kuivajääpuhallus on tehtävä poutasäällä, sillä korkea ilmankosteus vaikeuttaa työtä.

Harmaantunut ulkopinta. Leväkasvustoa ulkoseinässä. Hometta kellarissa. Huokoinen tiili. Mistä apu, kun vesipesu on pois laskuista, mutta seinä pitäisi puhdistaa?

Kuivajääpuhallus on uusi tapa puhdistaa rakennusten julkisivuja. Suomessa menetelmä on ollut käytössä viitisen vuotta.

Mitä ihmettä kuivajääpuhdistus on?

Kuivajää on pienenpieniksi, 1,5—3 millimetrin kokoisiksi pelleteiksi puristettua hiilidioksidia. Kuivajääpuhdistuksessa sitä puhalletaan paineella kohti seinää.

Kun pelletti osuu seinään, se kaasuuntuu ja irrottaa lian.

— Kuivajää on mieletön keksintö. Vettä tai liuottimia ei tarvita, eikä myöskään jätevettä synny, kuivajääpuhdistuksia tekevän Dry Ice Finlandin myynti- ja markkinointipäällikkö Jaakko Soratie kehuu.

Minna Muuronen

Kylmien kuivajääpellettien käsittelyyn tarvitaan hanskat. Dry Ice Finlandin Kymenlaakson ja Päijät-Hämeen yhteyshenkilö Jari Lavonen pitelee kädessään kuivajääpellettejä.
Kylmien kuivajääpellettien käsittelyyn tarvitaan hanskat. Dry Ice Finlandin Kymenlaakson ja Päijät-Hämeen yhteyshenkilö Jari Lavonen pitelee kädessään kuivajääpellettejä.

Käytännössä kuivajääpuhdistamiseen tarvitaan telineet, paineilmakompressori ja puhalluslaitteet. Nykyisellään kuivajääpuhdistusta käytetään niin rakennusteollisuudessa, julkisivujen puhdistuksessa kuin teollisuuden tarpeisiinkin.

Ison kerrostalon julkisivut puhdistuvat noin viikossa.

— Asiakaspalaute on ollut hyvää: menetelmä on vedettömyydessään turvallinen sekä siisti ja nopea. Kohdetta ei myöskään tarvitse huputtaa tai suojata. Ääntä tästä tietysti jonkun verran tulee, Soratie sanoo.

Kuivajää kaasuuntuu osuessaan seinään

Kuivajään puhdistava vaikutus perustuu lämpöshokkiin.

— Pelletin lämpötila on -79 astetta. Kun se osuu puhdistettavaan pintaan, se kaasuuntuu ja kirjaimellisesti räjäyttää lian irti, Soratie kertoo.

Pelletin lämpötila on -79 astetta. — Jaakko Soratie

Puhdistusvaikutus on iskun aiheuttaman energian, lämpötilan ja kaasuuntumisen summa. Menetelmä on hellävarainen. Vettä ei käytetä ollenkaan, eikä kuivajää myöskään raavi tai hio puhdistettavaa pintaa.

Pelletit valmistetaan Kouvolassa ja Oulussa. Niissä käytetty hiilidioksidi on peräisin teollisuuden päästöistä.

Lentokoneisiin, jäätelön viilentämiseen ja ihonhoitoon käytetty aine

Alun perin kuivajää kehitettiin Yhdysvalloissa ilmailuteollisuuden käyttöön, lentokoneiden pinnan puhdistamiseen. Kiinteän hiilidioksidin kehitti ranskalainen kemisti Adrien-Jean-Pierre Thilorier vuonna 1835, ja alussa kuivajäästä tuli hittituote, jota käytettiin niin jäätelön viilentämiseen kuin ihonhoitoonkin.

Eurooppaan kuivajäätä käyttävä puhdistusmenetelmä tuli kymmenisen, Suomeen viitisen vuotta sitten.

Soratie kertoo, että Suomessa oli tarvetta hiomattomalle ja jätteettömälle julkisivujen puhdistusmenetelmälle.

— Aikaisemmin ainoa vaihtoehto julkisivujen puhdistamiseen oli suihkuttaa niihin kovalla paineella vettä. Sitä olemme nyt voineet korvata tällä.

Minna Muuronen

Jari Lavonen valvoo kuivajään valmistumista Dry Ice Finlandin Kouvolan-tehtaalla. Vasemmalla olevissa metallikuorisissa laitteissa valmistuu noin 28 kiloa kuivajäätä 20 minuutissa.
Jari Lavonen valvoo kuivajään valmistumista Dry Ice Finlandin Kouvolan-tehtaalla. Vasemmalla olevissa metallikuorisissa laitteissa valmistuu noin 28 kiloa kuivajäätä 20 minuutissa.

Puhdistustapa säästää vettä monta kymmentä tuhatta litraa per kohde. Kemikaalejakaan ei tarvita. Kuivajäällä puhdistetaan hometta, harmaantumia ja likaa, homekellareita ja pinttyneitä pintoja.

Sateella puhdistusta ei voi tehdä, sillä korkea ilmankosteus vaikeuttaa työtä.

— Talvi sen sijaan sopii kuivajääpuhdistamiseen hyvin. Talvityöskentely on myös urakoitsijan ja asiakkaan etu, Soratie sanoo.

Levä vaivaa julkisivuja yhä pahemmin

Julkisivuyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja, diplomi-insinööri Toni Pakkala uskoo, että julkisivujen puhdistamiselle on tulevaisuudessa yhä enemmän tarvetta.

— Julkisivujen tilanne Suomessa ei ole ihan niin paha kuin Keski-Euroopassa, mutta ongelma on kasvussa täälläkin. Ongelmaa aiheuttaa ulkopinnoissa yhä enemmän viihtyvä leväkasvusto. Haitta on lähinnä kosmeettinen, mutta kasvusto on hyvin sitkeää ja hankalasti irrotettavissa, Pakkala kertoo.

Julkisivuja rasittavat myös teollisuudesta ja liikenteestä ilmaan kulkeutuvat epäpuhtaudet, vesivalumien aiheuttama likaantuminen ja joissakin tapauksissa myös seinän lähellä kasvavat kasvit.

Julkisivujen tilanne Suomessa ei ole ihan niin paha kuin Keski-Euroopassa, mutta ongelma on kasvussa täälläkin. — Toni Pakkala

Leväkasvusto kertoo siitä, että kosteus rasittaa pintaa.

Levä menestyy pinnoissa, joiden puhdistus perinteisin menetelmin on hankalaa. Tällaisia ovat muun muassa eristerapatut julkisivut, joiden rappauskerros on ohut ja eristeet heti sen takana, tai huokoinen tiilipinta, josta painepesun vesi menee läpi.

Pakkala kertoo, että pääsyy levien yhä parempaan viihtymiseen on ilmaston muuttuminen. Sateiden lisääntyessä ilmankosteus on usein korkea. Tiiviiksi rakennetuista nykytaloista ei myöskään tule lämpöä ulkopinnoille, joten ne kuivuvat hitaasti.

Liiallinen kosteus yleisin syy vaurioihin

Perinteisesti julkisivuja on puhdistettu korkeapainepesulla, vesihiekkapuhalluksella tai ihan harjaamalla. Kuivajää tarjoaa Pakkalan mukaan näille hyvän vaihtoehdon.

Kiinteistöjen ulkopintojen vaurioitumiseen liittyy lähes aina pinnoille kertynyt liiallinen kosteus. Siksi vedetöntä kuivajäätä voidaan pitää turvallisena puhdistusmenetelmänä.

— Haasteena kuivajääpuhdistuksessa on sen hellävaraisuus. Se ei ole aina kaikista tehokkain vaihtoehto. Myöskin hyvin korkean rakennuksen puhdistaminen kuivajäällä voi olla haasteellista, Pakkala arvioi.

Dry Ice Finland

Vasemmalla on puhdistettua seinää ja oikealla puhdistamatonta.
Vasemmalla on puhdistettua seinää ja oikealla puhdistamatonta.

Ihan joka vuosi julkisivuja ei tarvitse huoltaa.

Maalattua betonia ja eristerapattuja julkisivuja pitää huoltaa 15—20 vuoden välein. Tiili voi kestää tätä pidempäänkin.

Pakkala korostaa, että huolto pitää tehdä oikealla tavalla.

— Kannattaa aina kysyä valmistajalta, millaisella tuotteella julkisivua kannattaa lähteä puhdistamaan. Jos putsaa vähän rätti kädessä, ei yleensä saa suurta vahinkoa aikaan, mutta jos lähtee tiilipintaa painepesurilla pesemään, voi tilanne olla pahempi, hän sanoo.

Julkisivujen puhdistusmenetelmiä

Korkeapainepesu

Soveltuu muun muassa tiilipintojen puhdistukseen.

Julkisivu pestään alueittain. Pesu aloitetaan ylhäältä ja jatketaan alaspäin, jotta valuva likavesi ei imeydy takaisin seinään.

Vesisuihku on suunnattava vinosti seinää kohden.

+ Pesutehoa voi helposti parantaa käyttämällä kuumaa vettä ja astianpesuainetta.

— Jäätymisvaaran vuoksi puhdistus onnistuu vain lämpimällä säällä.

Märkäpuhallus / vesihiekkapuhallus

Julkisivu suihkutetaan veden ja hiekan tai esimerkiksi kalkin, soodan tai pienten lasikuulien seoksella.

Sopii muun muassa betonille ja tiilipinnoille. Käy myös töhryjen poistoon sekä puuseinien maalinpoistoon.

+ Puhdistus onnistuu säällä kuin säällä ympäri vuoden.

— Vesi voi rasittaa pintoja.

Harjaus

Sopii muun muassa tiilipintojen puhdistukseen. Harjausvälineenä voi käyttää jäykkää kuituharjaa, kuten juuriharjaa.

Harjaa vain kuivaa seinää. Älä käytä metalliharjaa! Se voi jättää pintaan tummia läiskiä.

+ Harjauksen painetta voi säädellä kohteen mukaan.

— Ei sovellu öljy-, rasva- ja rasvaisten nokitahrojen poistoon, sillä tahra voi levitä.

Kuivajääpuhdistus

Menetelmä on vedetön, joten kosteusvaurion riskiä ei ole.

Sopii erityisesti huokoisille seinä- ja kattomateriaaleille kuten tiilelle, kivelle, puu- ja hirsipinnoille sekä betonille.

Menetelmää voidaan käyttää myös maalinpoistoon.

+ Vedetön ja myrkytön puhdistusmenetelmä.

— Puhdistus onnistuu vain kuivalla säällä.

Lähteet: Työmaapalvelut Gles, Rakentaja.fi, Torbo.fi, Tiili-info, Dry Ice Finland