Pölyt pois ja taidetta hiomohalliin — Pyhtään Stockforsissa on taas näyttelykesä

Yhdessä rakennuksessa on opiskelijoita, toisessa taideseura.

Päivi Taussi

Onni Takkinen, Jenna Kähönen ja Eva Mäkelä ripustustalkoissa. Taustalla on Kähösen maalaus.
Onni Takkinen, Jenna Kähönen ja Eva Mäkelä ripustustalkoissa. Taustalla on Kähösen maalaus.

Nuoret taiteilijat ovat jälleen vallanneet Pyhtään Stockforsin. Vanhan hiomoalueen halleissa on alan opiskelijoiden ja vastavalmistuneiden kuvataiteilijoiden teoksia. Stockfors Art Fair 2018:n nimi on 11:n jälkeen.

— Se viittaa kellonaikaan, mutta sen voi tulkita muutenkin, lupaavat näyttelyä ripustamassa olleet.

Koskaan ei voi kouluttaa liikaa!

Keskiviikkona muutamaa tuntia ennen avajaisia teoksia olivat kantamassa muun muassa Onni Takkinen, Jenna Kähönen, Anna Helminen, Eva Mäkelä ja Saara Nurmi. Osa heistä on aikaisempinakin kesinä tuonut töitään samaan paikkaan. Pölystä ja paljon siivoamisen tarpeesta huolimatta joen rannan tehdasrakennus miellyttää. Syy on näyttelytilan olemus: se on rappioromanttinen.

Esillä on monenlaista tekotapaa, maalauksista ääniteoksiin.

Koskaan ei voi kouluttaa liikaa

Näyttelyn järjestäjät ovat Saimaan ammattikorkeakoulusta. Mukana on kuitenkin tekijöistä myös muista taideoppilaitoksista eli Kuvataideakatemiasta ja muutamasta ammattikorkeakoulusta.

Kuvataiteilijaksi voi opiskella monessa paikaksi. Kysymykseen, onko koulutusta liikaa, vastaus tulee nopeasti:

— Koskaan ei voi kouluttaa liikaa!

Toinen asia sitten on, mistä taiteilija saa elantonsa. Nyt valmistunut ja nopean vastauksen antanut Eva Mäkelä on opiskellut suhteellisen hitaasti. Hän on nimittäin ollut opintojensa ohella ansiotyössä ja jatkaa edelleen myös muuta kuin taiteellista toimintaa.

Mäkelä sanoo, että kun palkkaa tulee, rahaa on helpommin myös taitelijan ideoiden toteuttamiseen. Osa-aikatyö jättää tunteja myös pääasialle.

Kaikkea ei tarvitse osata itse

Valmistuneet ja vielä opiskelevat pohdiskelevat, mitä tarkoittaa taiteilijan työllistyminen. Ainakaan se ei tarkoita pelkästään sitä, että taiteilija myy hyvin. Jenna Kähönen muistuttaa, että monet nykytaideteokset sopivat vain galleriassa esiteltäviksi.

— Minulta on ostettu osaamista, Satakunnan ammattikorkeakoulussa Kankaanpäässä opiskeleva Saara Nurmi kertoo.

Hänen myymänsä taiteentekoon liittyvä ammattitaito on ollut valamista, ei omien vaan toisten teosten.

— Monia kiinnostaa kuvanveisto, ja he tykkäävät muovailemisesta. Mutta monilta saattaa loppua kärsivällisyys veistoksen tekniseen toteuttamiseen.

Muut nyökyttelevät. Taiteen alan työllistyminen voi syntyä paloista, eikä kaikkien tarvitse osata kaikkea.

Taideseuralta 90 teosta

Samaan aikaan Strockforsissa on myös Pyhtään taideseuran näyttely — kuten on ollut monta kertaa ennenkin. Esillä on 90 tiiviisti ripustettua teosta.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet