Kaupallinen yhteistyö | Matchbanker

Vältä karikot ja vertailuta pikalainat

Elämää ei voi ennakoida. Siksi pikalaina on vaihtoehto silloin, kun yllättävä rahantarve iskee äkisti. Lainan otossa voi ajaa karikolle, mutta onneksi vertailupalvelut antavat selkeän kuvan lainoista ja siitä, onko lainaan varaa. Lainaa-helposti.fi auttaa osaltaan hyvän lainapäätöksen tekemisessä!

Vältä karikot ja vertailuta pikalainat

Jokaisen elämässä tulee varmasti tilanne, jolloin lisärahoitus olisi tarpeen. Lainan ottamista ei tarvitse hävetä, vaikka raha-asiat ovatkin aika ajoin hankalia hoitaa ja käsitellä.

Pankki- tai pikalaina tilanteen mukaan

Elämä yllättää, halusimme sitä tai emme. Aina ei voi vaikuttaa siihen, milloin joutuu taloudellisesti sellaiseen tilanteeseen, ettei enää itse saa tarvittavia rahoja kasaan. Silloin yhtenä keinona on lainata vaadittava summa muualta. Ensimmäisenä vaihtoehtona on käydä läpi tietenkin ystävät ja sukulaiset, jotka varmasti auttavat kykyjensä mukaan. Jos kyseessä on kuitenkin nopean ja mahdollisesti isomman lainan tarve, ovat pikalainapalvelut varteenotettava valinta. Pikalaina ei ole mörkö, vaikka siitä usein niin ajatellaankin ja lainan ottamisesta varoitellaan.

Pikalainaa haetaan yleensä silloin, kun yllättävä rahantarve iskee ja valuuttaa tarvitaan välittömästi. Lähtökohtaisesti lainaa tulisi aina hakea ensin omalta pankilta. Pankkilainojen käsittely kestää suhteellisen pitkään - parhaimmillaan vain pari päivää, mutta pisimmillään viikon tai jopa kaksi. Mikäli pankkilainaa ei syystä tai toisesta saa, on pikalaina parempi vaihtoehto lyhytaikaiselle rahan tarpeelle. Pienten summien suhteen on pikalaina myös huomattavasti nopeampi saada. Maksuaika on lyhyempi, 1–2 kuukautta. Kun maksuaika pidetään lyhyenä, pysyvät kulutkin kohtuullisina. Useimmiten ongelmia syntyy, jos maksut jätetään odottelemaan.

Matchbanker-verkkoon-LH-690036_1270.jpg

Oma talous kannattaa suunnitella pidemmälle

Suomessa on useita kymmeniä lainayrityksiä, joista osalla on varsin kyseenalaisia toimintatapoja. Suurin osa on kuitenkin asiallisia. Lainayritystä valittaessa on riskinsä, sillä kaikkea ei kannata uskoa. Jos se kuulostaa liian hyvältä, niin sitä se todennäköisesti myös on. Ensimmäinen kuukausi on maksuton ja sen jälkeen alkavat kulut ja korot raksuttaa. Tästä syystä laina-aika on hyvä pitää niin lyhyenä, kuin vain pystyy. Akuutista tilanteesta huolimatta tulisin ennen lainan ottoa ajatella alkuasetelmaa pidemmälle. Mikäli lainan ottaa ilman suunnittelua, voi käydä niin, etteivät maksuerät välttämättä sovikaan omaan talouteen. Oma harkintakyky voi siis pettää.

Kun lainaa suunnittelee, kannattaa pohtia huolellisesti ainakin, millaista korkoa on valmis maksamaan ja millaisella takaisinmaksuajalla. Lisäksi lainaa ei kannata ottaa enempää, kuin on tarpeellista. Lainasumman valitseminen saattaa sokaista, mutta kun pitää jalat maassa, onnistuu välttämään vaikeudetkin. Myöhemmin voi selvittää, saako lisälainaa nostettua. Tarkista myös, voiko maksuaikatauluun tehdä muutoksia ja mitä se kustantaa.

Matchbanker-verkkoon-LH-2937201_1240.jpg

Ota avuksi vertailupalvelu

Lainavertailupalvelu on tehty kuluttajia varten. Sivustot, kuten Lainaa-helposti.fi, auttavat asiakkaita löytämään heille itselleen sopivaa lainaa heti. Silloin, jos lainan hakeminen on itselle uusi asia, voi moni muodostaa käsityksensä pikalainasta pelkästään mainosten perusteella. Käsitys lainasta voi olla harhaanjohtavaa ja sen luotettavuus sekä koron hinta jäävät epäselväksi. Vertailupalvelu antaa selkeän kuvan lainoista ja siitä, mihin kyseisellä henkilöllä on varaa. Lainaa-helposti.fi antaa myös kattavasti yleistä tietoa lainoista.

Pienten pikavippisummien (100–2 000 eur) hakijat ovat keskimäärin 20–40-vuotiaita. Nettilainojen kohdalla ikähaarukka on isompi. Suurempia summia (jopa 70 000 eur asti) haetaan esimerkiksi autoa tai remonttia varten ja lainaajat ovat vanhempia henkilöitä. Yleisesti nuoremmat kuitenkin osaavat hakea lainaa helpommin netin kautta.

Lainavertailupalvelu auttaa osaltaan hyvän lainapäätöksen tekemisessä. Pikalainasta voi olla suuri apu, mutta vastuullisuus kannattaa tässäkin asiassa pitää mielessä!

www.lainaa-helposti.fi

Lainaa_helposti_logo_verkkoon.jpg