Nämä aiheet herättävät keskustelua Kymen Sanomien lukijoissa.
Suomi ei ole koskaan pystynyt huolehtimaan suomalaisten työllisyydestä: aina on jouduttu lähtemään muihin maihin työn perässä: Ruotsiin, Saksaan, Britanniaan tai Amerikkaan. Koska tulee se aika, kun poliittinen johto kantaa vastuunsa työttömyydestä?
Kaksi ambulanssia motarilla hälytysajossa, luonnollisesti lujaa. Mutta! Muutaman metrin päässä toisistaan. Jos ensimmäinen joutuu jarruttamaan, toinen ei ehdi reagoida. Tarvitaan ehkä toiset kaksi lanssia.
Miksi vihreät puuttuvat yksityisten ihmisten metsänhoitoon? Ostakoot itselleen ja kasvattakoot vaikka sitten niitä liito-oraviaan.
Kokoomusjohtoinen hallitus on koko hallituskauden tehnyt juuri päinvastaisia ratkaisuja kuin mitä heidän eduskuntavaaliehdokkaansa Kymen Sanomissa vaativat tehtäväksi. Outoa.