Tekstarit: Vilske luistinradalla todistaa, että onhan Kotkassa vielä lapsia ja nuoria, vaikkei heitä pihoilla ja puistoissa näykään

Onko kokoontumisrajoituksia höllätty, kun tolsalla toistuvasti n. 50 hlön pienryhmiä, vai onko veikkausliiga sumentanut laskukyvyn? – Ihmestynyt riskiryhmäläinen

Lunta on riittävästi ja kaupungilla on latukoneet. Miksei keskuspuistoon saa latua? Siellä hiihdettiin kilpaa 50 vuotta sitten. – HS

Näennäistä koronan estoa on vapaaehtoinen testaus. Tätä toteutetaan mm. itäisellä maarajalla. Yksikin muuntoviruksen kantaja tartuttaa kymmeniä ympärillään. Testit oltava pakollisia muuten aivan turhaa haaskausta. Tämän nyt sanoo järkikin.

Lentokentän ladun parkkipaikat loppuivat pahasti kesken sunnuntaina. Varsinkin kuin kolmas parkkipaikka on auraamatta. Voisiko sen aurata ensi viikonlopuksi, niin pääsisi vuosien lumettomuuden jälkeen hiihtämään?

Aijai. Putouksessa vitsihahmo auto-Seppo. Puhui -85 Renault Cliosta. Clion valmistus alko vasta 90-luvulla. Tru auto-Seppo ei tekis tollasta virhettä.

Jokaiselle ihmiselle on sekin, että hän syö ja juo ja nauttii hyvää kaiken vaivannäkönsä ohessa, Jumalan lahja.

Hieno esitys loistavan orkesterin pelastamiseksi. Toivottavasti päättäjät ovat viisaita ja hyväksyvät toimenpiteet, ettei olla yhtä tolloja kuin Kouvolassa.

Vilske luistinradalla todistaa, että onhan Kotkassa vielä lapsia ja nuoria, vaikkei heitä pihoilla ja puistoissa näykään. Kauemmaksi ei kuitenkaan näy onko heillä lapasessa mailan sijasta älypuhelin.

Ulkoministeri Pekka Haaviston mukaan (vihreät) tapahtumat Venäjällä koettelevat monen oikeustajua. Pekalle ei tullut mieleen, että niin myös Suomessa.

Putinin vastustajat lentävät ja yllättäen kone täynnä toimittajia. Osa meidän, veronmaksajien rahoilla.

Uusimmat uutiset