Tekstarit: Kantasataman yhteyteen kylpylä

Luopuisin Vellamosta Maretariumista ja vesipuistosta jne. koska minulla ei ole niihin mitään asiaa. Saarella asujat voisivat itse nämä rahoittaa. Kaunis luonto riittää. ”Toivomusvelat” pois ja veroprosentti alas, kiitos.
Kunnan ydintehtävä on laittaa, terveyden lasten ja vanhusten hoito sekä kirjastot kuntoon. Ei rakentaa rättikauppoja ja vastaanottokeskuksia vieraille.
Hyvä Jukka Poikolainen! Konserttisali ennen kaikkea kulttuurikeskukseen.
On se vaan jännä seurata lehdestä sopeutumiseläkettä nauttivia kansanedustajia ja heidän samanaikaista työn tekemistä ja palkkioita. Jos duunari nostaisi työttömyyskorvausta ja kävisi samaan aikaan työssä, se olisi petos syyte vai olisiko? – Epätietoinen
Kotkan päättäjät ja investoijat: Kantasatamaan hotellin yhteyteen kylpylä. Matkailijat tulevat ei vain kerran vaan yhä uudelleen Kotkaan.
Milloin kaupunginvaltuutetut heräävät ja ottavat asioista selvää. Ei ole yksityistä investoijaa näköpiirissä outletin ja toimintakeskuksen rakentamiseen. Kotkan rahat tulee käyttää velkojen maksuun eikä ajaa Kotkaa konkurssiin vai sekö on valtuutettujen tarkoitus. Kaupunginjohtaja ei enää tunnu ajattelevan kotkalaisten parasta.
Fortum on Venäjän juoksupoika Itämeren kaasuputkihankkeessa. Aivan samoin kuin oli Fennovoiman atomivoimalassakin.
Demari-Kotka on kunnostautunut irvikuvallisen kunnallisen päätöksenteon kotikaupunkina. Voisiko joku taho kertoa, missä päätettiin satamalainasta? Ihan siis päätöksenteon näkökulmasta. Yhtään ei paista läpi näennäisdemokratia.
Jarno Jäppinen, tiedätkö kuinka paljon Kotkan kaupungilla on velkaa?
Talousjohtaja Pietu Mänttäri on oikeassa sanoessaan.että kriisikunnaksi joutumisella on kaksi puolta. Voisi olla hyvä, jos se linja-autollinen tummapukuisia tulisi. Hyvä ehkä, että joku tulisi pistämään asiat kuntoon, jos omat eivät siihen pysty. – Tuulikki Kaasinen
Kiitos Ea Mannerkorpi, totuuden sanoista, saman totesin Espanjassa.
Onko asioiden ja toisten puheiden tahallinen väärinymmärtäminen oikea tapa laittaa maamme asiat kuntoon? Eipä tietenkään. Tältä se tämän päivän poliittinen peli nyt vaan näyttää. "Nyt vihdoinkin on mahdollista laittaa Suomen asiat parempaan "ruotuun", jos vain yhdessä näin haluamme. Amen!
Hakalan,  Rauhalan ja Otsolan kouluissa sisäilmaongelmia. Eipä riittänyt miljoonista euroista näiden lasten terveyden pelastamiseksi. Kaupunginhallitus ja- valtuusto, tuntuuko sydämessä minkäänlaista pistelyä?

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.