Tekstarit: Kymsotesta tulikin postin ja pankkien talouden tukija, kun yhdestä terveyskeskuskäynnistä tulee kaksi eri laskua eri päivinä. Molemmissa eri eräpäivä. – Anita

Kotkassa tulisi olematonta outlettiä ja väkisin tupattavaa tapahtumakeskusta arvioida liiketaloudellisesti ja kaupungin investointien osalta paremmalla kuin Sika ja tinalusikka -menetelmällä.

Huolestunut isä, sisäilmaongelmaa ei edelleenkään armeijassa tunnusteta, vaikka kasarmit ovat valtavan huonossa kunnossa. Tarkoittaa sitä, että myöskään niistä kärsiviä varusmiehiä ei ole, ei vaikka erikoislääkäri kirjoittaisi minkälaisen lausunnon.

Kuinka on mahdollista, että suomalaisia sotinut Isis-joukoissa? Ottaako Suomi omat takaisin hoivaan ja huolenpitoon? Trump on vaatinut ottamaan nämä taistelijat omiin maihinsa!

Huumeidenkäyttö yleistyy, samalla yleistyvät huumekaupan kostoväkivalta, apatia, taudit, syrjäytyminen, terveydenhuoltomenot ja pimeä talous!

Haminalainen veronmaksaja odottaa lipputangon lujuuslaskelmien julkaisua. Joko taas rimanalitus ko. vastuuhenkilöiltä?

Kuka on huolissaan hoitajien jaksamisesta ja terveydestä? Kohtaavat väkivaltaa työssään asiakkailta! Vuorotyö, työputkien välissä yksi vapaa ja taas työputki! Sipilä vie iltalisätkin, jos saa päättää!

Se, mistä Jussi Halla-Aho (ps.) on huolissaan, kohdistuu maahanmuuttoon, jolla ei ole mitään tekemistä työperäisen maahanmuuton kanssa! Työn perässä muutetaan työpaikan saannin jälkeen, asumisperusteisen turvan perässä muutetaan sosiaaliturvan takia!

Kymsotesta tulikin postin ja pankkien talouden tukija, kun yhdestä terveyskeskuskäynnistä tulee kaksi eri laskua eri päivinä. Molemmissa eri eräpäivä. – Anita

Vähäväkinen maamme ei houkuttele osaajia, kuten Keski-Euroopan maat, joten meidän on oltava tarkkoja, keistä teemme uusia suomalaisia!

Eikö ihmisenä olo ole riittävä peruste saada maallinen ja henkinen hyvinvointi ja kaikki mukava mitä kaupan? Tarvitaanko mitään muuta?

Luetuimmat

Uusimmat uutiset