Tekstarit: Eivätpä tulleet Suomen valtio, eikä EU apuun, kun Venäjä vei Suomen pojalta laivan

Miksi lääkärit eivät kuuntele potilasta? Sen takia hohdossa voi tapahtua pahoja virheitä. Asiasta on tehty hyvä tutkimus. On tehty sairaiden kanssa pahoja virheitä. Miksi näin?

Saudi-Arabian ilmapuolustus perustuu amerikkalaisiin hävittäjiin ja sen sotilasmenot ovat maailman kolmanneksi suurimmat. Nyt öljynjalostamoiskujen jälkeen pitäisi olla Suomellekin selvää sotakoneisiin perustuva ilmapuolustus on kivikautista ja aseisiin perustuva turvallisuususko on harhaa. 10-30 miljardia koulutukseen ja kehitykseen, eikä sotakoneisiin.

Ehdotuksia, minne kaupunki voisi rakentaa kuntalaisille ja urheilijoille kuntoportaat, kuten monista kaupungeista löytyy!

Hakkuissa vuosittain noin kolme prosenttia kokonaismetsäpinta-alasta (pitäisi olla vähintään 4%). Siitä kolmesta prosentista korkeintaan kuudennes on pesintäaikana. Pelkästään tulokaslaji supikoira tuhoaa noin nelinkertaisen määrän pesiä, mutta sitähän ei haluta nähdä ongelmana.

Ei houkuta ravintolaruoka. Annostelijalla hiukset auki, on rannekoru ja rannekello eikä kertakäyttöhansikkaita. Onko hygieniapassia lainkaan.

Eivätpä tulleet Suomen valtio, eikä EU apuun, kun Venäjä vei Suomen pojalta laivan.

Ei tainnut onnistua lipun laskuautomatiikan korjauskaan. VPK:lta taisi mennä tuulisena yönä lippu rikki. No, onhan kaupungilla rahaa ja Janneniskalla nostureita.

Miksi Vilniemen osayleiskaava viivästyi? Pitikö koulujen saneeraus, eli kyläkoulujen lakkautukset saada ensin toteutettua? Vilniemen koulu päätettiin sulkea ja myöhemmin lakkauttaa. Siitähän tämä Haminan veronmaksajille kallis koulusekoilu alkoi. Venkoilun mestareita siellä Raatihuoneen "valkoisessa salissa"? – Tolppa

Charlotte-aluksen tapaus osoittaa itäisen roistovaltion mielivallan, ja kuinka Ahonen jäi tapauksessa ilman oman maansa viranomaisten tukea.

Ollaanko Kotka –Kymin seurakunnan tapahtumat Karhulan puolella, Kymin kirkon ja seurakuntakeskuksen käyttö tapahtumineen lakkauttamassa ja ajamassa alas? Ei virastoja ja pappia näy! Mekin maksamme kirkollisveroa Kymin puolella ja kuulumme toistaiseksi kirkkoon. – Ryhmä ihmetteleviä

Tuli sitten Sirpa Paaterolle yllätyksenä julkisuudessa olon paljous! Sitähän se nimenomaan nykyään on, kun ministereillä liikaa avustajia, neuvonantajia ja valtiosihteereitä, jotka ministerin pään kääntää ja neuvovat. Pitäähän niistä jonkun tiedottaakin ja selittää.

Kotkan ja Kouvolan varat eivät riitä menoihin. Lukioita halutaan lakkauttaa ja palveluita karsitaan pientenkin "säästöjen" tavoittelussa. Lapsimyönteiseen perhepolitiikkaan tai elävän luonnon varjeluun ei ole varoja lainkaan. Kuitenkin yli 100 miljoonaa euroa verovaroja käytetään ohituskaistojen rakentamiseen Kotkan ja Kouvolan välille! Miksi? Kuka päättää julkisten varojen ohjauksesta?

Uusimmat uutiset