Pääkirjoitus: Ravitsemus on osa hyvää vanhustenhoitoa – Kymijoen Ravintopalvelut otti edistyksellisen askeleen lisäämällä kasvispainotusta

Vanhusten hyvä hoito on saanut paljon huomiota julkisuudessa viime vuosina. Hoitotyössä joudutaan tasapainoilemaan riittävien resurssien ja vaatimusten välillä. Säästötoimien keskellä huolta on herättänyt se, tingitäänkö kaikkein tärkeimmästä, perushoivasta.

Kymijoen Ravintopalvelut ilmoitti ottavansa tammikuun alussa käyttöön uudet ruokalistat. Nyt sairaaloiden ja asumispalveluyksiköiden aterioissa on viikon aikana 500 grammaa punaista lihaa asukasta kohden. Ensi vuonna punaisen lihan määrä vähenee 400 grammaan. Osaa asukkaista uudistus on mietityttänyt. Onhan erityisesti ikäihmisten tärkeää saada riittävästi proteiinia ruoasta.

Uudistus on järkevä. Syöpäjärjestöt muistuttavat säännöllisesti, että punaisen lihan syöminen lisää tutkitusti syöpäriskiä. Maailman terveysjärjestön WHO:n asiantuntijat ovat niin ikään arvioineet, että punaisen lihan runsaalla syömisellä ja tietyillä syövillä on todennäköinen yhteys.

Kouluissa ja päiväkodeissa kasvisruokapäivät ovat tavanomaista arkea. Terveellisiin elintapoihin tottuminen alkaa pienestä pitäen ja kantaa läpi elämän.

On vastuullista päivittää ruokalistoja vastaamaan tuoreinta käsitystä siitä, mikä on terveyden kannalta paras ruokavalio. Punaista lihaa on helppo korvata muilla proteiinin lähteillä. Proteiinin määrä säilyy asukkaiden arjessa ennallaan, kuten kuuluukin. Kymijoen Ravintopalvelut kertoo, että tavoitteena on totuttaa asukkaita ravitsemussuositusten mukaiseen kasvispainotteisempaan ruokailuun, joka korostaa terveyttä ja vastuullisuutta ympäristöstä.

Kouluissa ja päiväkodeissa kasvisruokapäivät ovat tavanomaista arkea. Terveellisiin elintapoihin tottuminen alkaa pienestä pitäen ja kantaa läpi elämän. Vanhempana elintapojen muuttaminen on työläämpää.

Laadukas, terveellinen ja ravitseva ruoka on oleellinen osa hyvää vanhustenhoitoa. Tässä mielessä Kymijoen Ravintopalvelut on ottanut edistyksellisen askeleen.

heidi.ekdahl@kymensanomat.fi

Uusimmat uutiset