Pääkirjoitus: Radikalisoitumiseen pitää puuttua ajoissa

Suomikin kuuluu nyt terrorismin kohteeksi joutuneiden maiden joukkoon, kun Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi Abderrahman Bouananen elinkautiseen vankeuteen kahdesta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhasta ja kahdeksasta murhan yrityksestä.

Päätöksestä voi valittaa hovioikeuteen. Vaikka Bouanane on itse julistanut olevansa terroristi, on hänen puolustusasianajajansa kiistänyt terroristisen tarkoituksen.

Oikeudenkäynnin rinnalla tapausta on selvittänyt valtioneuvoston asettama tutkintaryhmä, joka antoi omat suosituksensa jo torstaina. Sekin tulkitsi puukotukset terrorismiksi, sillä sen antamissa suosituksissa korostui voimakkaasti radikalisoitumisen torjuminen.

Työryhmä on oikeilla jäljillä, kun se painottaa radikalisoitumisen ennaltaehkäisyä. Kun mielenmuutos on päässyt tapahtumaan, niin tilannetta on enää vaikea korjata.

Varteenotettava keino on nopeuttaa turvapaikkapäätösten ja niistä tehtyjen valitusten käsittelyä, kuten työryhmä ehdottaa. Joutenolo ja yhteiskunnan ulkopuolelle jääminen turhauttavat ja altistavat radikaaleille aatteille. Ehdotuksen toteuttaminen maksaa, mutta jos tuloksena on terroritekojen ja pienempienkin rikosten estyminen, niin sijoitus kannattaa.

Työryhmä puuttuu myös heikkoon tiedonkulkuun, joka tuntuu olevan yhteinen piirre kaikille suurille onnettomuuksille. Tiedottamisessa oli katkoksia monella tasolla: ensimmäisen kerran jo ennen tekoa, kun saatu vihje ei johtanut mihinkään, sitten rikoksen tapahtuessa ja jopa vielä sen jälkeenkin. Uusi tiedustelulaki saattaa korjata osan ongelmasta, mutta on erikoista, että sama ongelma toistuu.

Markku Kumpunen

markku.kumpunen@kaakonviestinta.fi