Pääkirjoitus: Kilpailu on kovaa korualallakin

Suomi on markkinatalousmaa, josta saatiin jälleen yksi osoitus alkuviikosta, kun Kalevala Koru Oy ilmoitti toimintojensa uudelleenjärjestelyistä.

Noihin järjestelyihin liittyen yhtiö karsii nykyistä Kalevala-korujen jakeluverkostoa voimakkaalla kädellä. 300:sta jälleenmyyjästä verkko supistuu 150:een.

Julkisuuteen tulleiden tietojen mukaan karsittujen myymälöiden joukossa on erityisen paljon yksityisiä ketjuihin kuulumattomia liikkeitä. Sen sijaan jatkosopimuksia yhtiö on tekemässä parin suuren valtakunnallisen ketjun kanssa. Samaten Kalevala Koru aikoo imaista verkkomyyntitoiminnan pitkälti omien siipiensä suojaan.

Kotkan–Haminan seudulla Kalevala-korujen myynti loppuun kevään jälkeen viidessä yksityisessä liikkeessä. Kauppiaiden harmistus on ymmärrettävää, sillä moni on tehnyt perinteisen suomalaisen koruyrityksen kanssa yhteistyötä vuosikymmeniä. Kalevala-korut ovat kuuluneet liikkeiden tuotevalikoimaan itsestäänselvyytenä.

Toisaalta myös Kaleva Korun radikaali päätös voidaan markkinatalouden vinkkelistä ymmärtää.

Yhtiöllä ei taloudellisesti mene kovin hyvin, joten se haluaa varsinkin verkkomyynnin osalta korujensa myyntituoton itselleen ilman välikäsiä.

Uusia sopimuksia ei yhtiö kertomansa mukaan ole vielä jäljelle jäävien jälleenmyyjien kanssa tehnyt. Mielenkiintoista olisi tietää, uudistetaanko sopimukset nykyisenlaisina, vai haluaako Kalevala Koru niihin itselleen edullisempia sisältöjä. Kysehän voisi olla esimerkiksi myyntiprovisioiden muutoksista.