Pääkirjoitus: Suurlippuhanke ei olisi ansainnut näin kivikkoista tietä

Maailman suurimman Suomen lipun tarvitseman 100-metrisen salon hankintaprosessi ei Haminassa ole sujunut odotetulla tavalla.

Ensimmäisessä vaiheessa ongelmia syntyi arvioitua suuremmiksi kasvaneista kustannuksista. Tuolloin päätettiin tyytyä puisen salon sijaan teräksiseen. Määrärahalisäyksiäkin on silti tarvittu ja matkan varrella myös salon toimittajaksi valitun yrityksen omistajaan liittyvät epäselvyydet putkahtivat julkisuuteen.

Kohu ei kuitenkaan päättynyt siihen, että tanko saapui lopulta Haminaan ja nousi viime viikolla pystyyn. Nyt on ongelmia ilmaantunut siinä, että Venäjältä toimitettujen suunnitelmien ja laskelmien perusteella ei ole saatu varmuutta, täyttääkö salko eurooppalaiset turvallisuusstandardit ja Suomessa vaaditun varmuustason. Asian kiusallisuutta lisää se, että jo ennen kuin salko oli tuotu Suomeen, sen rakennelaskelmien tarkastajana Suomessa toimiva yritys oli todennut dokumenteissa puutteita, joiden vuoksi salon kestävyydestä ei voitu olla varmoja.

Tilanne jatkuu edelleen ja nyt Sibeliuskadun kentällä odottaa lisäselvityksiä suursalko, johon ei turvallisuussyistä saa nostaa suurlippua.

On valitettavaa, että suurlippuhanke on saanut riipakseen ison joukon ongelmia. Tyhjästä nuo vaikeudet eivät kuitenkaan ole ilmestyneet. Koko prosessi ja sen hoitaminen alun kustannuslaskelmien heilahtelusta lopun kestävyyskriisiin on syytä käydä Haminassa huolellisesti läpi. Virheistä voi ja pitää oppia.

Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä ja 100 vuotta täyttänyttä Suomen lippua kunnioittava suurlippuhanke ei olisi ansainnut näin kivikkoista tietä.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet