Ketä valtuusto edustaa?

Uusien valtuustojen toimikausi alkaa reilun viikon päästä, ja väki valtuustosaleissa uusiutuu melko paljon. Tilastokeskus on selvitellyt valittujen taustoja. Suurimman huomion on saanut kuntien omien työntekijöiden suuri määrä.

Työssä käyvistä valtuutetuista peräti 37 prosenttia työskentelee kuntien leivissä. Ilmiö ei uusi, mutta viime vuosina osuus on vain kasvanut. Kysymys kuuluu, onko järkevää, että valtuutetut päättävät omia työpaikkojaan koskevista asioista.

Vaarana on, että kunnan kokonaisetu jää kakkoseksi, jos toisessa vaakakupissa on pelko omasta työpaikasta. Kääntöpuolena toki on, että vaikkapa lastentarhanopettajalla tai sosiaalityöntekijällä on arvokasta ihmisten arkeen liittyvää asiantuntemusta, jota valtuustot juuri kaipaavat.

Valtuustojen kokoonpanoja pohdittaessa työnantajataustaa keskeisempiä asioita voivat olla ikä ja sukupuoli. Naisia on nimittäin edelleen Suomen valtuutetuista alle 40 prosenttia. Samoin alle 30-vuotiaiden määrän on hyvin vaatimaton: keskimäärin valtuutettu on 50-vuotias.

Demokratiassa äänestäjillä on oikeus valita sellaisia valtuutettuja kuin haluavat. Järjestelmän uskottavuuden kannalta olisi silti toivottavaa, että valtuusto edustaisi kohtalaisesti sitä joukkoa, jonka asioista päättää.

Helppoa ratkaisua tilanteen parantamiseksi ei ole. Valtuutetun työ vie aikaa ja energiaa — ainakin jos tehtävän haluaa hoitaa kunnolla. Ruuhkavuosia elävillä nuorilla aikuisilla saattaa olla mielekkäämpää tekemistä.

Ehkäpä valtuustotyöllä on myös imago-ongelma. Jos kuntapolitiikka näyttäytyy riitaisana lillukanvarsien loukuttamisena, harva siihen haluaa iltojaan käyttää.

Osallistu keskusteluun

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.