Pääkirjoitus: Alatyylistä tulossa liian normaalia politiikassa

Viron sisäministerin Mart Helmen lausunnot Suomen pääministeristä Sanna Marinista (sd.) ja muista ministereistä kertovat kahdesta asiasta. Ensinnäkin alatyylistä on tullut liian normaali poliittisessa kielenkäytössä Suomessa ja maailmalla. Toisekseen se kertoo Viron sisäministerin moukkamaisuudesta.
Helme luonnehti Suomen ministerinimityksiä järjettömiksi ja ainutlaatuisiksi satoihin vuosiin. Hän nimitteli Marinia myyjätytöksi ja muita ministereitä entisiksi katuaktivisteiksi ja lukutaidottomiksi. Helme on oikeistopopulistisen Ekre puolueen puheenjohtaja, joka toivoo Jussi Halla-ahosta (ps.) seuraavaa pääministeriä.
Helmen höpinöitä ei voi sijoittaa marginaaliin, koska tuollaisia sattuu isommissakin piireissä. Demokratian kannalta on tappavaa, jos alatyylinen, ihmisten arvoa loukkaava puhe yleistyy ja muuttuu sitä kautta hiljaisesti hyväksytyksi. Jos alatyylinen haukkuminen sallitaan ilman seuraamuksia, on vaikea uskoa, että ihmiset haluaisivat vapaaehtoisesti asettua ehdolle vaaleissa.
Alatyylisten puheiden ja kirjoitusten yleistyminen on totta myös Suomessa. Erityisesti huolestuttavaa on se, että poliitikkojen hölmöilyt jäävät liian usein tuomitsematta omien puolueiden sisällä. Jos asiattomat puheet ja kirjoitukset punnitaan vasta oikeudessa, on poliittiseen kulttuuriin syntynyt vakava valuvika.
Viron presidentti Kersti Kaljulaid esitti kollegalleen Sauli Niinistölle anteeksipyynnön. Myös pääministeri Jüri Ratas pahoitteli sisäministerinsä puheita ja kehui ensivaikutelmiaan Marinista. Viro haluaa valtiona jatkaa hyvää yhteistyötään Suomen kanssa. On murheellista, että tuo halu ei paljon paina, kun ääneen pääsee vastuuntunnoton populisti.
Helmen tuomitsema kassalla työskentely saattaa olla pääministerin tehtävässäkin äärimmäisen arvokasta. Kassalla ei voi päästää suustaan mitä sattuu.

Uusimmat uutiset