Pääkirjoitus: Saamatta jäävät kuntaverotulot vaikeuttavat kuntien taloussuunnittelua — Kotkassa painavat myös tiedossa olevat suuret investoinnit

Pääkirjoitus: Saamatta jäävät kuntaverotulot vaikeuttavat kuntien taloussuunnittelua — Kotkassa painavat myös tiedossa olevat suuret investoinnit

Onnistuneessa taloudenhoidossa tarvitaan hyvää suunnittelua ja kykyä varautua ennakolta tulevaan. Kuntataloudessa näiden toteuttamista on tänä vuonna hankaloittanut vuoden alussa käyttöön otettu tulorekisteri. Tulorekisterin järjestelmäongelmien vuoksi valtiolta jää jakamatta noin 400 miljoonaa euroa kunnille tänä vuonna. Kotkan osuus tästä on 4,8 miljoonaa euroa, mutta kurjuutta on jaossa kaikille.

Yksi mahdollisuus paikata saamatta jäävien verotulojen aukkoa on sopia järjestelystä, jossa kunnat saavat merkitä osan verokertymästä tälle vuodelle, vaikka eivät rahoja saakaan. Ainakin Kotkassa järjestelyn toteutumiseen suhtaudutaan epäilevästi, kuntien päätettävänä tämä asia ei luonnollisestikaan ole.

Jos kuntaveroista tänä vuonna uupumaan jäänyt osuus maksetaan kunnille ensi vuonna, pitää siihenkin varautua taloussuunnittelussa. Ensi vuoden talousarviosta on tehtävä reilusti ylijäämäinen myös siksi, että siinä varaudutaan tämän vuoden tilanteen toistumiseen.

Kuntaverotulojen arvioinnin pettäminen on ongelma, mutta lainkaan vähäisempi ei ole Kotkan investointitarve. Samaan aikaan, kun väestö ikääntyy ja muuttotappio jatkuu, pitäisi kaupunkiin houkutella työssäkäyviä lapsiperheitä. Lapsiperheitä varten tarvitaan terveitä kouluja, joita varten tarvitaan rahaa, jota saadaan veronmaksajilta. Ja veronmaksajia pitäisi saada kaupunkiin. Työpaikkojen niukkuus ei tilannetta auta.

Kantasatamaan suunniteltu tapahtumakeskus nähdään yhtenä mahdollisuutena houkutella Kotkaan uutta yrittäjyyttä ja ehkä asukkaitakin. Samaan aikaan se nähdään rahasyöppönä, joka torppaa mahdollisuudet investoida riittävästi peruspalveluihin. Yhtälö ei ole helppo. Kaupunginjohtaja jo totesikin, että valtuuston aiemmin talouden tasapainotuslistalta pois karsimiin säästöihin joudutaan palaamaan seuraavaa talousarviota laadittaessa.

Kommentoidut