Pääkirjoitus: Rajoitusten höllentäminen tuli tarpeeseen

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) uudet suositukset yli 70-vuotiaille tulivat todella tarpeeseen. Kaksi kuukautta valtaosa suomalaisista ikäihmisistä on tunnollisesti noudattanut hallituksen suosituksia pidättäytyä fyysisistä kontakteista ja välttänyt läheisten näkemistä.

Osa on viettänyt useita viikkoja karanteenissa kotonaan kanssaihmisiä juuri kohtaamatta. Liikunta on jäänyt vähiin ja mielenterveysongelmien riski kasvanut.

Uudet suositukset korostavat kunkin omaa harkintaa. Viesti on kuitenkin selvä: liikuntaa tulee harrastaa päivittäin, ulkoilua on hyvä suosia ja läheisiä voi tavata ulkona, turvaväliä noudattaen. Näillä suosituksilla monen ikäihmisen elämänlaatu kasvaa merkittävästi.

Suomessa on todettu lähes 6 500 koronavirustartuntaa ja 300 on kuollut. Valtaosa tapauksista on todettu pääkaupunkiseudulla. Muualla Suomessa tilanne on pääsääntöisesti varsin rauhallinen.

Tilastojen valossa ikäihmiset ovat toimineet verrattain hyvin vastuullisesti. Eniten tartuntoja on todettu 50–59-vuotiaiden ikäryhmässä. Toisaalta 70-vuotiaiden ikäryhmässä on suurta vaihtelua fyysisessä kunnossa. Osa on kovassakin kunnossa, osalle on kasaantunut enemmän erilaisia perussairauksia. Selkeää, kaikille sopivaa ohjeistusta ei voi odottaa tai noudattaa. Jokaisen tulee arvioida itseään koskevat riskit ja tiukimpien rajoitusten noudattamisen hyödyt. Yksinäisyyskin vaikuttaa fyysiseen terveyteen ja hyvinvointiin.

Ei ole syytä suhtautua ylimalkaisesti tautitilanteeseen, vaikka rajoituksia on höllennetty. Koronavirus ei ole kadonnut, vaikka sairaanhoitopiirien valmiudet ovat kasvaneet. Tautiryppäitä saattaa tulla paikallisesti ja koronavirus ehtii levitä maakuntiin rajumminkin. Koronavirus on erityisen vaarallinen ikääntyneille. Tarkasta käsihygieniasta ja turvaväleistä on tärkeä huolehtia edelleen.

heidi.ekdahl@kymensanomat.fi