Kamppi-vertaus ontuu pahasti

Kaavoittaja ajaa Kotkaan omituista linja-autoasemaratkaisua. Ratkaisu on se, että mitään asemaa ei tule. Ajatuksena on, että matkustajat voivat odottaa bussia torin ympärillä olevissa liikehuoneistoissa.

Tällaisen suunnitelman laatijat antavat matkustajille ohjeita, joihin heillä ei ole valtuuksia. Miten kaupungin viranhaltija voi kehottaa bussiyhtiöiden asiakkaita tungeksimaan vaikkapa kauppoihin, joista heillä ei ole aikomustakaan ostaa mitään? Vai onko tarkoitus hankkia lupa jokaiselta kauppiaalta, että matkustajat saavat tulla sisään lämmittelemään, asioimaan wc:ssä ja ylipäätään viemään tilaa kaupan omilta asiakkailta? Aikooko kaavoittaja myös velvoittaa kauppiaat asentamaan tiloihinsa aikataulunäytön? Voisi kuvitella, että ihan joka yrittäjä ei innostu tästä mallista. Voi olla, että matkustajistakin osa kiusaantuu, jos pitää mennä norkoilemaan kauppaan, ilman että juuri sinne on asiaa.

Kaavoittaja vertaa Kotkan suunnitelmaa Helsingin Kamppiin. Vertaus ontuu pahasti. Kampissa bussit ajavat kauppakeskuksen uumeniin. Laitureiden lähistöllä on odotustila penkkeineen. Siellä on myös muita palveluja, kuten juuri wc:t ja jopa kioski. Toisin sanoen matkalle lähtijöitä ei vain ole tyrkätty johonkin, vaan paikka on suunniteltu heitä varten.

Toimivan linja-autoaseman ei tarvitse olla perinteinen, niin kuin Kamppikaan ei ole. Mutta Kotkan mallista ainakin esittelyissä huokuu ajatus, että palvelujen toivojat ovat väärässä. Se ei juuri houkuttele hyppäämään kyytiin. Jos tarkoituksena on edistää julkisen liikenteen käyttämistä, ”odottakaa nyt jossakin” -ajattelu pitää unohtaa.

Päivi Taussi paivi.taussi@kymensanomat.fi

Osallistu keskusteluun

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.