Pääkirjoitus: Kotkan kulttuurijohtajan valintaprosessi päättyi hyvin, mutta ei silti ansaitse kaikkein korkeimpia tyylipisteitä

Kotka saa mitä ilmeisimmin filosofian maisteri Tomi Purovaarasta hyvän kulttuurijohtajan. Kaupunginhallitus päätti valinnasta maanantaina ja näin pani pisteen pian puolitoista vuotta kestäneille kulttuurihallinnon tilapäisjärjestelyille.

Monipuolisesta kulttuurielämän kokemuksesta ja useiden taiteenlajien tuntemuksesta ei voi olla kuin hyötyä. Johtamiskokemusta riittää. Haminalaistausta ja vanhalle kotiseudulle palaaminen todennäköisesti edistävät sitä, että tehtävään valittu haluaa olla virassaan pitempään kuin piipahduksen verran.

On siis perusteita uskoa, että pitkäksi venynyt prosessi päättyi kuin päättyikin onnellisesti.

Asian käsittely ei silti ansaitse kaikkein korkeimpia tyyli- eikä tehopisteitä. Päättäjien ja päätöksenteon valmistelijoiden on syytä pohtia, olisiko jonkin vaiheen pitänyt sujua toisin ja jopa jäädä kokonaan pois.

Kaksi hakukierrosta, valitsijaelimen vaihtuminen ja valmistelun keskeyttäminen eivät anna kovin mairittelevaa kuvaa Kotkasta kuntaorganisaationa. Vaikka Purovaara jättikin paperinsa vasta toisella hakukierroksella — ja näin ikään kuin tuli perustelleeksi sen tarpeellisuutta — , voi kyllä kysyä, minkä viestin pitkän kaavan mukainen päätöksenteko välittää kaupungista työantajajana. Jos 31 ehdokkaasta ei löydy haluttua, löytyykö aina 53:stakaan?

Moni loppusuoralle selvinnyt hakija ilmoitti prosessin kestäessä, että ei ollut enää käytettävissä tehtävään. On harmillista, jos ehdokkaat itse tekevät karsinnan päättäjien puolesta. Toivottavasti Kotkan seuraavassa virantäytössä potentiaaliset tulijat eivät kyllästy jo ennen hakemuksen lähettämistä.