Lukijalta: Kymsoten perustamisen jälkeen lasten- ja nuorisopsykiatrisen hoidon tilanne on ollut lähes kaoottinen

Uusi Kymsote on jo yt:ssä. Pientä sen rinnalla, mihin kriisiin se on ajanut ne perheet, joissa lisähaasteita tuo lapsen neuropsykiatrinen sairaus.

Kunnallisella puolella sairauden hoito ja seuranta jäävät lastenneurologian sekä lasten- tai nuorisopsykiatrian poliklinikoiden harteille. Neurologian puolella resurssit ovat vuosia olleet sitä, että lääkärillä on mahdollisuus tavata lasta ja seurata hänen lääkkeellistä hoitoa noin kahdesti vuodessa. Puhelinaikoja saa perustellusti hyvin, joskin ajat ovat lyhyitä ja moni oire jää vanhemmalta kertomatta hakiessaan apua akuuteimpaan haasteeseen. Suurempi hoitovastuu jää psykiatrian puolelle, joka Kotkassa tarkoittaa lasten- ja nuorisopsykiatrian poliklinikkaa.

Hoitosuunnitelmat saattavat jäädä pelkän lääkityksen tasolle, jota seurataan liian vähän.

Jo ennen sotea lasten- ja nuorisopsykiatrinen hoitomme on ollut sitä, että henkilökunta vaihtuu usein ja resurssit ovat rajalliset. Kymsoten jälkeen tila on ollut lähes kaoottinen. Vanhempien hätäiset soitot kääntyvät osan viikosta Kouvolaan, jonne on määriteltävä, kuinka kriittisestä tilanteesta on kyse. Luulen, että joka kerta se tilanne on melko kriittinen! Jos puhelu ohjautuu Kotkaan, soittopyyntöihin vastataan liian viiveellä.

Poliklinikan lääkäreitä ei tavoita juuri silloin kuin pitäisi. Hoitajat ovat kiireen alla yhtä tavoittamattomissa. Hoitosuunnitelmat saattavat jäädä pelkän lääkityksen tasolle, jota seurataan liian vähän. Ongelma on myös se, että nämä lääkärit eivät tiedä tarpeeksi hyvin eri järjestelmistämme, jotka näitä lapsia koskettavat.

Kun lapsen hoito ei näin etene, seuraava etappi on lastensuojelu (LaSu). Sen työntekijöillä ei ole taas diagnostista osaamista selvittää neuropsykiatrisen lapsen haasteita muun muassa koulumaailmassa. Perhe voi tässä kohtaa olla aivan väsynyt ympärillä pyöriviin ammattilaisiin, joilta ei löydy tarvittavaa apua. Se, mikä alakouluikäisten kohdalla menee vähän puskaan, on erityisnuorten kohdalla jo aivan metsässä.

Vika ei ole työntekijöissä, vaan siinä sote-järjestelmässä, jonka läpi tippuvat ne, jotka eniten apua tarvitsisivat. Neuropsykiatrisia osaajia ei käytetä tarpeeksi konsultoimaan LaSuun ajautuneita tilanteita, tai heidän lausuntonsa ohitetaan kokonaan, koska ei ymmärretä sen painoarvoa.

Yhtä lailla lapsia ja omaisia tukeva järjestötoiminta on etenkin Kotkassa lähes nollassa. Vertaistuki olisi suurin apu näille perheille. Lapsen oireileva käytös kun helposti tulkitaan ensin huonojen kotiolojen tulokseksi. Sen aiheuttama syyllisyys kuormittaa vanhempia liikaa.

Sote-uudistuksen yksi tavoite oli asukasosallisuus toimivien palveluiden rakentamisessa. Siinä missä muut kunnat ovat hyödyntäneet asukkaiden tietämystä palkkaamalla heitä työtiimeihin mukaan, Kymsote on tyytynyt asukaskyselyyn. Nyt kun Kymsoten säästöjä ja tulevaisuutta mietitään, kannattaisiko kuulla heitä, joista koko järjestelmä ei saa koppia?

Piia Herrala, erityislasten erityisäiti, ADHD-kokemusosaaja, Kotka

Kommentoidut