Lukijalta: Nykyinen varustamoverotusjärjestelmä turvaa huoltovarmuuden ja työllisyyden

Majoitus- ja ravitsemusala (MaRa) on pidemmän aikaa vaatinut matkustajalaivoilta viihderisteilytueksi nimittämäänsä merenkulun tueksi luodun verotusjärjestelmän lopettamista. MaRan mukaan viinaralli esimerkiksi Suomen ja Viron välillä loppuisi ja ihmiset matkailisivat Suomessa. Myös väitetään, että työttömäksi jääneet merenkulkijat kyllä työllistyisivät heille. Kumma väite.

Eivät ne ihmiset lopeta matkustamista Suomen ja Viron taikka Suomen ja Tukholman välillä vaikka verotusjärjestelmästä luovuttaisiin. Tällä hetkellä Helsingin ja Tallinnan välillä purjehtii ainoastaan kaksi laivaa Suomen lipun alla, kaikki muut on liputettu Viroon. Ja matkustajia riittää.

Merenkulun tuesta luopuminen johtaa siihen, että laivat kulkevat edelleen, mutta valtiolippu laivan ahterisalossa muuttuu ja samalla suomalainen miehistö irtisanotaan ja tilalle tulee ulkomainen miehitys. Siinä menetetään noin 2 000 suomalaista työpaikkaa. Suomen lipun alla purjehtivien laivojen katoaminen on myös kriisiolojen huoltovarmuuskysymys ja tekee samalla merenkulkualan koulutuksen kyseenalaiseksi, ja suomalainen merenkulkuosaaminen katoaa.

Nykyisin merkittävä osa Itämeren rahtiliikenteestä Suomeen ja Suomesta kulkee sekä matkustaja-aluksilla että rahti-matkustaja-aluksilla (Ropax). Esimerkiksi Tallinnan ja Helsingin välillä laivoissa kulkee vuosittain noin 200 000 rekkaa. Siis hoitamassa maamme vientiä ja tuontia. Miksi Suomessa pitäisi luopua oman merenkulun tukemisesta, kun useimmat EU-maat sitä kuitenkin tekevät.

Matti Piipari, sosionomi, Kotka