Lukijalta: Kuntalaisaloitteisiin reagoiminen on täysin ala-arvoista Kotkassa

En tiedä, missä todellisuudessa Kotkan päättäjät elävät, mutta eivät ainakaan samassa missä kuntalaiset ovat. Hömppähallille vaaditaan kuntalaisten tukea ja samalla tehdään kaikki sen eteen, ettei mitään tietoa sieltä valu julkisuuteen, kuten hallituksen jäsenten ja konsulttien yhteydet.Backstaff oy:n perustaminen on kuningasesimerkki salailukulttuurin kukoistamisessa, eikä mistään avoimuudesta, jota virallinen Kotka väittää edistävänsä.

Mitä vuorovaikutukseen tulee kuntalaisten kanssa, niin kuntalaisaloitteisiin reagoiminen on täysin ala-arvoista. Kotka ei ilmoita edes aloitteentekijälle saaneensa kuntalaisaloitetta. Ihan kuin aktiivisia kuntalaisia pelättäisiin. Esimerkiksi Kyminlinnan kuntalaisaloitteisiin reagoitiin vasta ja parhaimmillaan kahden vuoden jälkeen, kun julkinen paine kasvoi liian suureksi.

Urho Kekkonen on kuollut jo aikoja sitten ja ylhäältä alas johtamisen aika on ohi. Tällä hetkellä Kotkan avoimuus ja vuorovaikutus kuntalaisten suuntaan on sananhelinää ja suljettujen ovien takana tehtävät salaiset sopimukset kavereiden kesken taas yleistymään päin.

Jarno Jäppinen, Kotka