Lukijalta: Mistä johtuu hallituksen vastenmielisyys omien kansalaistemme etujen rahoittamiseen?

Hallitus päätti juuri uudesta vanhuspalvelujen hoitajamitoituksesta. Tämän on arveltu maksavan ainakin 200 miljoonaa euroa. Koska rahaa ei muka ole, on se suunniteltu otettavan erilaisilla kikkailuilla muun muassa lääkehuollon tehokkaammalla järjestämisellä ja muista vanhusten tai sairaiden palveluista. Eli on suuri vaara, että päädytään ojasta allikkoon.

Hallitus päätti myös juuri samoihin aikoihin uuden ilmastorahaston perustamisesta, mihin tarvitaan arviolta satoja miljoonia. Tämä raha jostain syystä löytyi heti, vaikka sen voi suoraan sanoa olevan rahan kylvämistä tuuleen. Voidaan siis näidenkin esimerkkien perusteella kysyä, mitä hallituksella on omien kansalaistemme hyvinvoinnin parantamista vastaan? Miksi omien kansalaistemme olojen kohentaminen tuntuu olevan rahan käytölle aina viimeinen vaihtoehto?

Ari Hyvönen,

Kausala

Uusimmat uutiset