Lukijalta: Ei syytetä irtisanomiskiistassa pelkästään toista osapuolta

Nyt ajankohtaisessa pienyritysten irtisanomiskiistassa syyllistetään taas vain toista osapuolta eli ammattiyhdistysliikettä. Kyllä tässä tapauksessa julkisten puheenvuorojen taustalla on muitakin painostajia. Hallituspuolueiden taustalla toimivat kabinettitasolla Suomen Yrittäjät toimitusjohtajanaan Mikael Pentikäinen (kesk.) ja Keskuskauppakamari toimitusjohtajanaan Juho Romakkaniemi,( kok.). Ja varmasti joiltakin osin myös Elinkeinoelämän keskusliitto EK ja ainakin osa työnantajaliitoista. Ja miksikä ei hallitus heitä kuuntele, sieltähän tulee vaalirahaa seuraavissa vaaleissa ainakin keskustalle ja kokoomukselle.

Suomalaisen yhteiskunnan hyvinvointi on rakennettu neuvottelemalla. Nykyiset vallanpitäjät eivät sitä osaa. Ja siitä seuraa vastakkainasettelu, jossa jokainen on vaarassa menettää kasvonsa. Tämä yksipuolinen vallankäyttö johtaa helposti siihen, että jos seuraava hallitus on erilainen, se voi myöskin purkaa nyt tehtäviä yksipuolisia päätöksiä vastapuolta kuuntelematta. Sellaisen yhteiskunnanko me haluamme?

Meillä kuljetaan nykyisin liikaa bisneksen ehdoilla, tuloerot kasvavat ja köyhimpiä kyykytetään. Sehän johtaa ilmeisesti siihen, josta eräs entinen suuryrityksen johtotason henkilö, nykyinen pienyrittäjä totesi TELMA-lehdessä (eli työelämän kehittämisen erikoislehti 3/2018), että “Sitoutumista ei enää ole niin kuin ennen vanhaan, ja ymmärrän sen täysin. Yrityselämä menee bisneksen vaatimuksilla ja haluaa suurta joustavuutta. Työntekijät vastaavat epävarmaan tilanteeseen olemalla hyvin kevyesti lojaaleja.”

Muuten, seuraan mielenkiinnolla, kenen puolelle perussuomalaiset tulevassa kiistakysymysasiassa eduskunnan äänestyksessä asettuvat.

Matti Piipari, Kotka

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet