Lukijalta: Sotapapit Suur-Suomen asialla

Harvoin tapaa niin kristillis-isänmaallista paatosta kuin Pertti Huhtasella (KySa 5.8.). Sen varsinaisia lipunkantajia olivat sotapapit, mutta siihen yhtyi lähes koko oikeisto.

Olavi Paavolainen luonnehti Huhtasen ihaileman Mannerheimin kutsua "pyhään sotaan ja ristiretkelle" pateettiseksi, epäaidoksi ja epäsuomalaiseksi. Kirjailijan mukaan papit pitivät meitä valittuna kansana ja hihkuivat innosta.

Sanat ristiretki, pyhä sota ja Suur-Suomi vilisivät porvarilehtien pääkirjoituksista hartauskirjoituksiin ja rintamasaarnoihin. Vuonna 1941 sotilaspappeja oli 500. Vertailun vuoksi vuonna 1918 heitä oli 60, joista punaisten puolella yksi. Eetos oli, että punaisuus oli kapina ja synti. Eduskunnassa oli paljon pappeja, myös ääripuolue IKL:ssä. Punapappi nousi sinne vasta vuonna 1948. Pappissäädyn puhemies Gustaf Johansson (s. 1844) piti äänioikeutta jumalattomana, koska "kansalta puuttuu sivistys".

"Suomi voittaa, koska Jumala sotii kanssamme." Papistossa eli vahva nationalistinen lataus, muu vertautui uskosta luopumiseen. Oli juutalais-kristillinen lopunaika. Uho oli tapissa vuonna 1941, jolloin "Jumalan tuomiot olivat toteutumassa". Oma kärsimys rinnastui Israeliin: "Herra kurittaa sitä jota rakastaa."

Raamattuun vedottiin usein. Rovasti Hannes Anttila vertasi joulukuussa 1939 sotaa Daavidiin ja Goljatiin. Välirauhan aikana Saksa-side vahvistui. Piispa Aleksi Lehtonen tapasi natsijohtoa ja kieltäytyi tapaamasta oppositiokirkon edustajia.

Papit kotiutuivat häntä koipien välissä. Katkerimmat syyttivät tappiosta sekä sotilaiden että kotirintaman moraalista rappiota. Huhtasen valitusvirsi kumpuaa samasta kuin sotapapeilla: Suur-Suomi jäi utopiaksi.

Tarkemmin tietoja aiheesta löytyy Jouni Tillin teoksesta "Suomen pyhä sota – papit jatkosodan julistajina".

Hannu Eklund, Kotka