Lukijalta: Lastenpsykiatriassa hoitopolku aloitetaan liian myöhään ja vanhemmat vastuutetaan tilanteiden haasteellisuudesta

Kiitos vastauksestanne Susanna Rämä ja Mia Tapiola (KySa 2.6.).

Vastaukseenne liittyen jäin miettimään niitä pyrkimyksiä, joita kohden Kymsote kovasti haluaisi ponnistaa nuortenpsykiatrisessa hoitojärjestelmässä. Miten tämä tulee käytännössä näkymään hoitotyössä nyt, kun koko Kymsoten ylle on jo asetettu suuret säästösuunnitelmat? Se, että nuorten masennus ja ahdistus otetaan kouluttautumisessa huomioon, ei välttämättä toteudu niissä resursseissa, joita Kymenlaaksossa tulevaisuudessa on käytössä.

Sanahelinät hyvistä pyrkimyksistä tuskin nostavat yhtäkään erityisperhettä suosta.

Jokainen vanhempi, joka on erityislapsensa kanssa pyörinyt järjestelmän sisällä vuosia, voisi antaa tälle hoitopolitiikalle selkeämmän vastauksen kuin kukaan sitä ulkopuolelta arvioiva ammattilainen. Varhaisarviointiin ja -palveluun tulisi kiinnittää enemmän koulutusta, resursseja ja yhtenäisempi palvelumalli.

Neuropsykiatrisen oireiston kanssa elävän lapsen suurimpia haasteita ovat sosiaaliset tilanteet, oppiminen ja käytöshäiriöt. Varhaisissa arvioinneissa nämä lapsen piirteet ovat tulkittu useasti ”perheen sisäisen vuorovaikutuksen ongelmiksi”, ”perhedynamiikan vaikeudeksi” ja ”kasvatuksellisen tuen puutteeksi”, jolloin koko diagnostiikan asettaminen viivästyy, hoitopolku aloitetaan liian myöhään ja vanhemmat vastuutetaan tilanteiden haasteellisuudesta.

Siinä missä lapsen erityispiirteiden kartoittaminen ja niihin vastaavan hoitopolun moniammatillinen rakentaminen olisi oikea ratkaisu, on Kymsoten alueellakin ennen ja jälkeen sote-mallia tehty aiheettomia lastensuojeluilmoituksia, rikostutkintapyyntöjä ja istutettu vanhempia lapsineen odottamassa työntekijää, joka ei ilmesty sovitulle ajalle. Ja mietitty sitten sitä perhedynamiikkaa kyselyiden ja opasvihkosten kanssa.

Tottakai perhedynamiikka on lujilla, jos perheessä yksikin sairastaa. Kun oikealle hoitopolulle päästään jo ajoissa, on murros- ja teini-iän haasteiden kohtaaminen, masennus ja ahdistus helpompi hoitaa niiden mahdollisten ensioireiden puhjetessa. Varhaisen palveluiden tukeminen ja resurssien parantaminen voisi säästää niin masennukselta, hoitokustannuksissa kuin vanhempien uupumiselta. Lisäksi palveluissa tulisi olla palveluneuvojia, jotka säästäisivät luukulta toiselle ramppaamista.

Kuntamme sisällä elävien useiden erityisperheiden näkemyksiä palvelujärjestelmän ruusuista ja risuista tuli oikeasti arvostaa, jotta tämä olisi mainoslauseensa veroinen hyvinvoiva maakunta. Sote-järjestelmän toimivuus pitäisi etenkin sen heikoimmassa asemassa olevien kohdalla olla alun alkaen toimiva ja aukoton. Prosentuaaliset määrät psykiatrisesti sairastuneista tai sanahelinät hyvistä pyrkimyksistä tuskin nostavat yhtäkään erityisperhettä suosta.

Piia Herrala,

erityislasten erityisäiti, ADHD-kokemusosaaja, Kotka

Kommentoidut