Lukijalta: Etelä-Suomen maatalouden 141-tukia on puolustettava

Suomen maatalouden tuotanto-olosuhteet ovat Euroopassa poikkeukselliset. Lyhyt kasvukausi ja lämpötilan vaihtelut asettavat haasteita tuottajille. Erityisolosuhteiden vuoksi Suomi voi maksaa kansallisia erityistukia, jotka takaavat tuotannon ja kilpailun markkinoilla. Tuet ovat tärkeitä huoltovarmuuden ja ruokaturvallisuuden kannalta.

Myös maamme maatalouden tukirakenne on poikkeuksellinen. Suomi on jaettu kahtia: Pori – Tampere – Lappeenrannan eteläpuoliseen tukialueeseen sekä tätä pohjoisempaan tukialueeseen, joka vastaanottaa suurempia tukia heikoimpien tuotanto-olosuhteiden vuoksi.

Etelä-Suomen kansallinen tukipoikkeus symboloi sitä, että EU:ssa ymmärretään pohjoisia tuotanto-olosuhteita.

Rajanveto oli kompromissi, kun Suomen EU-jäsenyydestä neuvoteltiin Brysselin virkamiesten kanssa ennen vuotta 1995. EU ei taipunut Suomen vaatimaan yhteen tukialueeseen. Liittymissopimukseen kirjattiin Etelä-Suomen sika- ja siipikarjatuotannolle sekä puutarhataloudelle maksettavat erityistuet, jotka muistetaan edelleen niin sanottuina 141-tukina kyseisen artiklan mukaisesti. Tuki myönnettiin Suomelle vain poikkeuksena ja siitä oli määrä luopua asteittain tulevina vuosina.

Etelä-Suomen kansallinen tukipoikkeus on ollut sittemmin "katkolla" EU:ssa seitsemän vuoden välein, kun yhteistä maatalouspolitiikkaa on uudistettu. Suomalaisten taitavan EU-vaikuttamisen vuoksi tukea on saatu joka kerta jatkaa.

Asiasta väännetään taas. EU:n yhteisen maatalouspolitiikan (CAP) on määrä uudistua vuodesta 2021 alkaen. Olen tyytyväinen, että Euroopan parlamentin maatalousvaliokunta hyväksyi Etelä Suomen kansallisen tukipoikkeuksen jatkon aloitteestani huhtikuun äänestyksessä CAP-kantaansa. Myös maatalouskomissaari Phil Hogan on ilmaissut julkisesti kannattavansa tukipoikkeuksen jatkoa.

Hyvää tilannetta ei voi ottaa annettuna, sillä sekä EU:n komission ja parlamentin kokoonpanot vaihtuvat. Vaikuttamistyötä tukipoikkeuksen jatkumisen puolesta on jatkettava aktiivisesti, sillä neuvottelut ovat pahasti kesken. Se on tärkeä koko Suomelle, koska jokaisella suomalaisella pitää olla mahdollisuus syödä lähiruokaa.

Etelä-Suomen kansallinen tukipoikkeus symboloi sitä, että EU:ssa ymmärretään pohjoisia tuotanto-olosuhteita. Suomen maatalous tarvitsee muitakin erityistukia, kuten luonnonhaittakorvausta ja vapaaehtoisia tuotantoon sidottuja tukia. EU:n maatalouspolitiikan on lähdettävä siitä, että tuotanto on mahdollista koko Euroopan alueella, mihin myös Etelä-Suomi kuuluu.

Elsi Katainen, Euroopan parlamentin jäsen, eurovaaliehdokas (kesk.)

Luetuimmat