Lukijalta: Aborttikeskustelua yritetään kammeta sivuraiteille

Petri Pekkola ja Seija Piipponen-Pekkola sivuuttavat kirjoitukseni yksinkertaiset tosiasiat sekä tilastot ja leimakirvestä heiluttaen yrittävät siirtää puheet henkilökohtaisuuksiin. Tämä on valitettavaa, joskin tyypillistä, aborttikeskustelun kampeamista sivuraiteille.

YK:n yleiskokouksen 1989 hyväksymän lapsen oikeuksien sopimuksen johdannossa lapsen oikeuksien kantaja määritellään lapseksi ”ennen ja jälkeen syntymän”. Lapselle on YK:n mukaan annettava lain suoja jo äitinsä kohdussa. Lapsella on oikeus paitsi ”kehoonsa” — elämäänsä — myös muihin sopimuksessa mainittuihin ihmisoikeuksiin.

Lapsen oikeudet eivät ole ristiriidassa aikuisten ihmisoikeuksien kanssa. Lapsen oikeuksien sopimus on tehty ihmisoikeuksien polkemisen estämiseksi. Suomen tulisi noudattaa ratifioimaansa sopimusta. Hallinnosta riippumatta elämän suojelu on tietysti ”velvollisuus ensinäkemältä”.

Yhdyn Petri Pekkolan näkemykseen aborttien syvästä inhimillisestä kärsimyksestä. Hänen kommenttinsa aborttilain tiukkuudesta kuitenkin on hämmästyttävä, kun totesin ministeriön sovellutusohjeiden tehneen abortista käytännössä ilmoitusasian.

Abortti on globaalisti yleisin ja Suomessa alle 65-vuotiaiden tavallisin kuoleman syy. Piipponen-Pekkola sivuuttaa naisiin, lapsiin, erityisesti tyttövauvoihin kohdistuvan väkivallan. Hän väittää naisten rakenteellisen ja aktuaalisen pakottamisen abortointiin ja kansainvälisesti tyttölasten valikoivan abortointiin olevan ”naisen oikeutta kehoonsa”! Eikö tämä ole juuri henkilökohtaisen vapauden kieltämistä sekä naisten ja lasten uhraamista politiikalle? Muiden ohella Intian hallitus yrittää suitsia tyttölapsiin kohdistuvia mukavuusabortteja.

Suomalaisista abortin tehneistä naisista 28 prosenttia olisi halunnut raskausaikana enemmän tukea. Heistä 80 prosenttia olisi halunnut lisää tukea terveyden- tai sairaanhoitajilta ja 60 prosenttia hoitavalta lääkäriltä (Pekkola & Lehtonen 2015, 86.). Johtuuko odottavien äitien terveyspalveluiden puutteellisuus pelkästään järjestelmästä, vai onko huomiota kiinnitettävä myös ammattietiikkaan ja -osaamiseen?

Lääkäreiden, hoitajien kuin sosiologien perustehtävänä on ihmisten, myös naisten ja lasten, auttaminen ja hyvä elämän turvaaminen. Odottavien äitien hylkääminen ja sosiaalisten ongelmien ratkaisu mukavuusaborteilla on kammottava toimintamalli, joka johtaa äidin murheeseen ja yleiseen vahinkoon. Virheitä voidaan korjata ja ihmistä auttaa, jos ideologioiden ja uhriutumisen sijaan keskitytään selvään järkeen, tosiasioihin, ihmisyyteen ja vakavaan työhön.

Juhani Pekkola

Filosofian tohtori

Luetuimmat