Lukijalta: Kymenlaakso laahaa sotessa muiden perässä

Maakunnassa rakennetaan Kouvolan aloitteesta maakunnallista sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymää. Asiasta on uutisoitu varsin vähän, vaikka se koskettaa meidän jokaisen kymenlaaksolaisen elämää. Asia oli maanantaina kaupunginvaltuustossa ja Kotka hyväksyi Kouvolan tekemän aloitteen. Hyvä niin.
Kymenlaakso on laahannut sote-asioissa muita maakuntia pahasti jäljessä. Esimerkiksi naapurimaakunnassa on jo kymmenen vuotta hoidettu kuntalaisten sosiaali- ja terveyspalvelut perustasolta erikoishoitoon Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirissä Eksotessa. Tämän ansiosta esim. sairastavuus on vähentynyt ja lastensuojelun laitospaikkojen tarve on vähentynyt. Sosiaali- ja terveyspalveluja on kehitetty käsi kädessä ja palvelualojen rajat on häivytetty. Asiakkaat ovat hyötyneet tästä.
Nyt Kymenlaakso pyrkii samaan, siitäkin huolimatta että valmisteilla oleva sote- ja maakuntauudistus ei toteutuisikaan. Tämä on ehdottomasti merkittävin asia vuoden 2017 päätöksistä. On tärkeää, että kaikki kunnat maakunnan alueella sitoutuvat tähän.
Jos sote-palvelut tuotetaan jatkossa kuntayhtymässä, on tärkeää pohtia kuntiin jäävä palvelutaso ja palveluverkostot kokonaan uudestaan. Kunnille jää edelleen vastuu kuntalaisten hyvinvoinnista, vaikka sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyisivät kuntayhtymän tuottamaksi. Tämä asettaa haasteita omistajaohjauksen suunnitteluun suhteessa kuntayhtymään.
Tällöin hyvinvoinnin käsitettä tulee myös entisestään laajentaa ja rakentaa kokonaan uudenlainen organisaatio kuntalaisten hyvinvoinnin tueksi. Se ei tarkoita sitä, että sosiaali- ja terveyslautakunta sellaisenaan häviää kunnasta ja sen alla työskentelevä henkilöstö siirtyy kuntayhtymään, vaan olemassa olevat verkostot, työmenetelmät ja hyvinvointia edistävät palvelut tulee perata.
Yhteistyötavat tulee rakentaa uudelleen. Tämä vaatii valtuustolta 110-prosenttisen panostuksen jos maakunnalliseen soteen lähdetään. Valtuutettujen suurimmaksi ponnistukseksi jää rakentaa kokonaan uudenlainen palvelurakenne, kun 60 prosenttia käyttötaloudesta ja henkilöstöstä siirtyy uuteen organisaatioon. Tämä on merkittävä rakenteellinen ja taloudellinen muutos kaikissa maakunnan kunnissa. Tähän kannattaa käyttää kaikki osaaminen ja panokset. Ennakointi tulee aloittaa heti.  

Hanna-Kaisa Lähde, kaupunginhallituksen jäsen, (vihr), Kotka

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.