Lukijalta: Perussuomalaisilla vastuunkannon pakoilua turvapaikanhakijatilanteessa

Politiikassa saatetaan vaikkapa paremman vaalituloksen saamiseksi ”pistää mutkat suoriksi” eli tietoisesti jättää mainitsematta oleellisia seikkoja omasta osuudesta tai vastuusta joihinkin asioihin liittyen. Esimerkkinä tästä voi hyvinkin mainita vuonna 2015 Suomeen rantautuneen turvapaikanhakijoiden valtaisan vyöryn, joka siis yllätti niin suomalaiset viranomaistahot kuin päättäjätkin, sekä perussuomalaisten mielipiteet asiassa.

Vuoden 2015 kesällä ei Suomessa osattu lainkaan ennakoida kohtsillään tulevia tapahtumia eli täällä ei ollut oikeaa tilannekuvaa siitä, millaista painetta ja liikehdintää olikaan meneillään muualla EU-alueella turvapaikanhakijoiden keskuudessa.

Perussuomalaisillakin oli tuolloin vuosina 2015 –2016 meppejä, kuten Jussi Halla-aho.

Tuossa vaiheessa hallitusvastuussa Suomessa oli Juha Sipilän hallitus, jossa mukana olivat myös perussuomalaiset. Huomioitava on, että perussuomalaisten hajoaminen tapahtui vasta vuonna 2017, joten vuosien 2015 –2016 aikana perussuomalaiset oli osa maamme hallitusta ja siten täydessä mahdollisuudessa ylimpänä päättäjätahona toimia tarpeellisella tavoin turvapaikkakriisissä.

Olettaa sopii, että europarlamentaarikot, mepit, halutessaan saavat parhaan olemassa olevan tilannekuvan EU-alueen erityisistä tapahtumista, kuten vallitsevasta turvapaikanhakijoiden tilanteesta ja liikehdinnästä. Perussuomalaisillakin oli tuolloin vuosina 2015 –2016 meppejä, kuten Jussi Halla-aho.

Tässä vaiheessa voidaan todeta, että tiedonkulku ja siten myös yhteistyö ontui turvapaikanhakijakriisin aikana pahemman kerran ainakin EU-jäsenmaiden välillä, ja ilmeisimmin myös Suomen hallituksen ja suomalaisten hallituspuolueita edustavien meppien välillä.

Kun nyt perussuomalaiset kovaan ääneen huutavat sitä, mihin ovatkaan kadonneet useat tuhannet Suomeen vuosina 2015 –2016 tulleet turvapaikanhakijat, niin älkööt itse unohtako sitä, että he itse olivat tuolloin Suomessa hallitusvastuussa. Perussuomalaisilla on ollut täydet mahdollisuudet ja vastuukin hallituspuolueena vaikuttaa siihen, kuinka Suomi järjestää turvapaikanhakijoihin liittyvät konkreettiset jatkotoimet.

Jos ja kun asioista halutaan keskustella faktapohjalta, niin silloin ei pidä käydä myöskään pimittämään tai vääristelemään tietoja. Vastuunkanto on sitä, että kantaa vastuun omista päätöksistään ja tekemisistään, eikä suinkaan sitä, että vierittää vastuun toisille ja yrittää unohduttaa tai piilottaa oman toimintansa tai toimimattomuutensa jäljet.

Sari Melkko, rikosylikonstaapeli, europarlamenttiehdokas, (sd.), Kouvola

Kommentoidut