Lukijalta: Luonto on tunnustettava osapuoleksi päätöksenteossa

Sosiologi Ralf Dahrendorf esitti 1960-luvulla konfliktin sääntelyn teorian. Ristiriitaa voidaan säädellä, jos konfliktin osapuolet tunnustavat ongelman olemassaolon, tunnustavat toisensa ja sopivat pelisäännöistä ristiriidan ratkaisemiseksi. Tätä periaatetta noudatetaan Suomessa työelämän konfliktia säädeltäessä ja työehtosopimuksia solmittaessa.

Kuinka elämme luonnon rinnalla? Saamme havaintoja niin ihmislähtöisestä luonnon muuttamisesta, köyhtymisestä kuin ympäristökatastrofeista. Meillä ei kuitenkaan ole yksimielisyyttä ympäristöongelmien luonteesta tai edes niiden olemassaolosta. Intressiryhmät esittävät luontoon kohdistuvia vaatimuksia ja ylläpitävät toimimia, jotka aiheuttavat eturistiriitoja jo ihmisryhmien kesken ja jotka selvästi ovat vastakkaisia nykyisen luonnon kanssa.

Ympäristölainsäädäntö on hajanaista, ympäristöpolitiikka sekavaa ja sitä dominoivat ihmisryhmien satunnaiset edut.

Ympäristöristiriitojen säätelyssä luontoa ei pidetä osapuolena, vaikka pakotamme sitä tahtoomme. Emme kuule, edes suo luonnolle ääntä. Valkovuokko ei kuuluta vaatimusta asuinpaikkansa säilyttämisestä. Telkkäemo ei hädässään voi nostaa korvauskannetta ja saada suojaa tai hyvitystä edes lastensa ampumisesta huvimetsästyksessä. Luonnon ravintoketju ei ole oikeustoimikelpoinen osapuoli metsien kaadosta päätettäessä, vaikka se on vahingon kärsijä.

Ympäristökonfliktia ei nykyisellään ole säädelty. Ympäristöongelmaa ei tunnusteta. Luontoa ei tunnusteta osapuoleksi ja ihmisten muodostama intressi- ja osapuolirakenne on epäselvä. Riittäviä ympäristöpelisääntöjä ei ole. Kuitenkin käyttökelpoista, luontokeskeistä ympäristöfilosofiaa olisi tarjolla ja ihmisillä on jo säilymisensä pohjalta tarve päästä tasapainoon luonnon kanssa sekä toimia luonnon asianajajana.

Luontoon kohdistuvilla mittauksilla ja tieteellisellä työllä on arvioitava luonnon ja sen monimuotoisuuden tila. Luonto on tunnustettava osapuoleksi siten, että ihminen velvoitetaan toimiin luonnon omien intressien määrittelemiseksi ja edistäjäksi. Luonnon intressi on organisoitava siten, että se on poliittisesti todellinen. Meidän on luotava ympäristölainsäädäntöä ja -politiikkaa, joka ylläpitää itseisarvoista luontoa ja sen monimuotoisuutta. Ympäristöetiikkaa on hyödynnettävä. Näin askellamme kohti ympäristökonfliktin säätelyä eli kestävää elämää.

Juhani Pekkola, filosofian tohtori, Kotkan ympäristölautakunnan vpj.