Lukijalta: Kantasataman tapahtumakeskushanke pitäisi laittaa jäihin

Näyttää pahasti siltä, että Kotkan talous painuu lähivuosina hiljalleen kohti isoa miinusta. Muutamia vuosia on talouden tasapainottamiseksi ajettu alas palveluja sekä kikkailtu talousluvuilla. Pian edellisen kaltaiset toimet eivät enää ole riittäviä.

Oma ehdotukseni onkin, että Kantasatamaan suunniteltu tapahtumakeskushanke laitetaan jäihin ja odotetaan, ensinnäkin sitä, millainen ”koronalasku” Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Kymsotelta saadaan Kotkan maksettavaksi.

Olen täysin varma, että tapahtumakeskus tulee maksamaan tuplasti sen, mitä kuntalaisille oli luvattu, eli noin 40 miljoonaa euroa. Nyt on jo toimitusjohtajakin valittu tapahtumakeskukselle. Pian palkataan lisää henkilökuntaa markkinointitehtäviin. Esikunta ja hallinto paisuu, minkä vuoksi myös kustannukset tulevat nousemaan koko ajan.

Mitä sitten, kun valtuuston enemmistö päättääkin olla antamatta lisää rahaa jo rakenteilla olevalle tapahtumakeskukselle? Loppuuko rakentaminen kesken, vai jatketaanko rakentamista loppuun asti, maksoi-mitä-maksoi -periaatteella? Olen täysin varma, että piikki tulee jatkossa olemaan auki, koska hölmöltähän se näyttäisi, jos rakentaminen jätetään kesken.

Järkevintä olisi pitää kaupungin omistamat, jo olemassa olevat kiinteistöt kunnossa, hoitaa puistoja ja keskittyä siihen, mitä meillä on. Ei haalia lisää ylläpidettävää, joka tulee vääjäämättä aiheuttamaan jatkossa korkeammat kunnossapitokustannukset kotkalaisille veronmaksajille.

Samuli Sibakoff (ps.), Kotkan kaupunginvaltuutettu

Kommentoidut