Lukijalta: Kun populisti porisee

Kun populisti avaa suunsa tai kirjoittaa postauksia twitteriin, facebookiin tai muuhun sellaiseen, siirrytään useimmiten niin sanottuun totuuden jälkeisen aikaan. Malliesimerkkinä tässä on tietysti omasta mielestään USA:n historian parhain ja suurimpia suorituksia aikaan saanut presidentti Donald Trump, joka ei vieläkään ole – omasta mielestään – hävinnyt presidentinvaalia.

Mutta kyllä meilläkin populismi osataan, erityisesti perussuomalaisten puolella. Malliesimerkkinä voisi olla vaikka eduskunnan varapuhemiehen ja Kotkan kaupunginvaltuutetun Juho Eerolan kirjoitus Kymen Sanomissa 12.11.

Eerolan mielestä tutkimusaineistotkin (oikeasti kyseessä mielipidemittaus) osoittavat, että perussuomalaiset on noussut sekä yrittäjien että työtä tekevän väestön ykköspuolueeksi. Näin ollen perussuomalaisen tekemän yksinkertaistamisen perusteella vastakkainasettelu maassamme on ohi, kunhan vain perussuomalaiset pääsevät vihdoin maan johtoon. Silloin niin yrittäjillä kuin työtekijöillä on yksi yhteinen asia ja etu, ja ilmeisesti niin EK kuin ammattiliitotkin osoittautuvat pian tarpeettomiksi.

Kun perussuomalaisten kannatus on Suomessa näin laaja, niin Eerolan mukaan heidän kannattajansa, luonnollisesti ”yksinkertaistettuna ja karrikoiden”, kustantavat veromaksuillaan koko nykyhallituksen luomat yhteiskunnalliset turhat kustannukset aina ilmasto- ja EU-politiikkaa myöten. Ja erityisesti maahanmuuttajia koskevat suuret menot.

Kyllä meilläkin populismi osataan.

Suomen ja USA:n populismilla on kuitenkin yksi merkittävä ero. Kiitos Suomen demokraattisen yhteiskunnan ja siihen liittyvän hyvän, kaikkia koskevan koulutuksen, suomalaisten keskimääräinen älykkyys on paljon suurempi kuin USA:ssa. Maamme ei myöskään ole poliittisesti vain kahtiajakautunut. Täällä populistien väitteet eivät koskaan tule voittamaan puolelleen suomalaisten enemmistöä, ei edes lähellekään puolta kuten USA:ssa.

Ainakaan minä en usko, että perussuomalaiset voivat nousta sen enempää Kotkan suurimmaksi puolueeksi kuin Jussi Halla-aho Helsingin pormestariksi, joita tavoitteita he nyt kovasti markkinoivat. Ja tuskinpa kummassakaan tapauksessa, taas hieman yksinkertaistaen ja karrikoiden, edes perussuomalaiset voisivat väittää jälkeenpäin kuntavaalien tuloksia vääristellyiksi.

Pentti Välipakka

Kaupunginvaltuutettu (vas. sit.), Kotka