Lukijalta: Pukeutuminen tilaisuuden mukaan

Itsenäisyyspäivän linnan juhlien kavalkadista on käyty taas mediassa keskustelua. Joidenkin mielestä pukukoodi ja tietynlainen pukeutuminen ei ole nykyaikaa vaan tuulahdus menneisyydestä. Ei se näin mene. Oli sitten kysymys itsenäisyyspäivästä tai muusta juhlasta ja myös ihmisten yksityisistä juhlahetkistä, niin aina on kohteliasta ja hyvän tavan mukaista pukeutua tilaisuuden juhlavuuden mukaan. Se on osallistujan osoitus tilaisuuden taikka henkilökohtaista juhlaansa viettävän ihmisen kunnioittamisesta.

Meiningillä, “että minähän en koreile vaan pukeudun miten mukavalta tuntuu”, on epäkunnioittavaa kutsujaa ja tilaisuutta kohtaan. On kysymys hyvästä käytöksestä, ei omasta mukavuudenhalusta.

Menneinä vuosina ovat jotkut kansanedustajat kertoneet jäävänsä pois linnan juhlista erilaisilla populistisväritteisillä syillä. Eikö kansan valitsema kansanedustaja arvosta tasavallan itsenäisyyden arvokkainta juhlaa ja illan isäntää? Ja eikö edustaja halua äänestäjiensä näkevän omaa edustajaansa tämän odottaessa, milloin oma edustaja näkyy kuvaruudussa?

Tähän pukeutumiskoodiin liittyy yksi muisto. 1970-luvulla eräs keskisuomalainen kansanedustaja kertoi, että valmistautuessaan uutena kansanedustajana itsenäisyyspäivän viettoon, häntä opasti metsuritaustainen vanhempi valtiopäivämies Artturi Koskinen (sd.) Karstulasta. “Kuule, vaikka et itse haluaisi pukea frakkia, niin muista, että sinä kunnioitat arvokasta juhlaa ja kutsun lähettäjää”.

Matti Piipari, Kotka