Lukijalta: Lentoliikennettä tulisi alkaa verottaa ilmastonsuojelun hyväksi

IPCC:n ilmastoraportin julkaisun jälkeen vuonna 2018 on koettu kansainvälisesti voimakasta yksimielisyyttä monien tahojen kesken hiilidioksidipäästöjen rajoittamisesta ja sen tärkeydestä, mutta keinoista ja kohdennuksesta ei olla ihan yhtä yksimielisiä. Ilmastoraportin julkaisun ja Katowicen ilmastokokouksen jälkeen on Suomessa keskusteltu äänekkäästi meidän vastuusta toimia esimerkin näyttäjänä ja vähentää kansallisia päästöjämme vähintään raportin suositusten mukaan, käyttäen tunnettuja ja tulevia keinoja.

Hiilidioksidi ei pysähdy valtioiden rajoilla, siis meidän ei pitäisi tuijottaa vain Suomen alueella tuotettuun päästöön, vaan miettiä miten voisimme toimia mahdollisimman tehokkaasti kokonaisongelmaa ajatellen. Suomalaisten tulisi kehittää uusia keinoja ja uutta teknologiaa ongelman ratkaisemiseksi. Tähän tarvitaan tutkimukseen, tuotekehitykseen ja tuotannon käynnistämiseen kohdennettua tukea.

Tuen rahoituksen keräämisessä suomalaiset voisivat olla esimerkin näyttäjiä. Kansainvälisesti voimakkaasti tuettua ja paljon päästöjä ilmaan tuottavaa lentämistä on jo aika velvoittaa muiden liikkumismuotojen rinnalle verojen maksussa. Suomessa voitaisiin aloittaa lentämisen verottaminen kevyellä polttoaineverolla sisäisillä lennoilla ja jollakin pakollisella maksulla kaikille muille lennoille. Tulot rahastoitaisiin ilmastopäästöjen vähentämiseen tähtääviin tutkimusiin, tuotekehittelyihin sekä tuotteiden valmistamiseen ja markkinointiin maailmalle.

Lentoliikenteeltä kerätyillä maksuilla olisi mahdollista rahoittaa kohdennetusti koulutusta ja teknologiatuotantoa, josta olisi mahdollista saada uutta teollisuutta, tuotantoa ja kansainvälisesti toimivia ratkaisuja ilmasto-ongelmaan.

Keijo Karppinen, Kotka

Uusimmat uutiset