Lukijalta: Koulutukseen pääsy vähentää selvästi poikien todennäköisyyttä syyllistyä rikoksiin

Luin tänään (28.1.) Ylen uutisen, jossa kerrottiin tuoreita, kotimaisia tutkimustuloksia toisen asteen koulutuksen ja rikollisuuden välillä. Siinä todettiin, että toisen asteen koulutukseen pääsy vähentää selvästi poikien todennäköisyyttä syyllistyä rikoksiin, selviää Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT), Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen (Etla) ja Helsingin yliopiston tutkimuksesta.

Suomalaiseen aineistoon perustuva tutkimus osoittaa, että toisen asteen koulutukseen rimaa hipoen päässeet pojat tekevät rikoksia selvästi pienemmällä todennäköisyydellä kuin ilman opiskelupaikkaa jääneet. Vaikutus rikollisuuteen on merkittävä etenkin lyhyellä aikavälillä, tarkasteltaessa ensimmäistä viittä vuotta opiskelupaikan saamisesta.

Opetusta on supistettu ja opiskelijat oppivat entistä enemmän ohjatusti työpaikoilla.

– Sisäänpääsyrajan juuri ja juuri ylittävistä pojista kahdeksan prosenttia syyllistyy johonkin rikokseen viiden vuoden aikana, kun taas rajan alle jäävistä rikoksiin syyllistyy joka viides, 20 prosenttia. Vaikutus on tuntuva, sanoo VATT:in tutkimusprofessori Tuomas Pekkarinen tiedotteessa.

Mielestäni tämä tutkimustulos vahvistaa omaa käsitystäni sukupuolittuneesta syrjäytymisestä ja vahvistaa käsitystäni siitä, että kaikkien päätösten sukupuolivaikutukset olisi syytä arvioida tarkkaan, ennen kuin mitään isoja muutoksia lähdetään viemään käytäntöön.

Sipilän hallitus on leikannut koulutuksesta ja erityisesti toisen asteen koulutus on ollut kurituksen alla. Koulutuksen aloituspaikkoja on vähennetty. Opetusta on supistettu ja opiskelijat oppivat entistä enemmän ohjatusti työpaikoilla. Nämä molemmat lisäävät riskiä jäädä vaille toisen asteen koulutusta. Kaikista heikoimmassa asemassa ovat paitsi peruskoulun rimaa hipoen läpäisseet, myös erityistä oppimistukea tarvitsevat nuoret. Tuoreimman tutkimuksen valossa leikkaukset ja muutokset kohdentuvat rankimmalla tavalla poikiin, jotka muutenkin ovat alttiimpia rikolliselle toiminnalle tyttöihin verrattuna.

Seuraavalla hallituskaudella tulee ottaa kaikkien päätösten sukupuolivaikutusten arviointi käyttöön ja laatia oma ohjelmansa poikien aseman parantamiseksi. Meillä ei ole varaa sukupuolittuneeseen syrjäytymiseen Suomessa.

Hanna-Kaisa Lähde (vihr.), Kotka